![]() |
![]() |
![]() |
Mitkään korkeakouluopinnot eivät takaa sitä etteikö alalle kuin alalle voisi päästä "luonnevikaisena". Terapeutin on vähintäänkin tiedettävä enemmän kuin hoidettavan henkilön; hänen pitäisi myös olla kaikilla tasoilla "terveempi". Terapian tekeminen on siten eräänlaista opetustoimintaa, joka käsittelee parempaan terveyteen johtavaa tietä, jonka jokaisen on lopulta itse kuljettava. Tämä onnistuu vain tiettyjen edellytysten täyttyessä. Jokaisen terapeutin perusvelvollisuutena on "oman tontin puhdistaminen". Tällä tarkoitetaan oman persoonallisuuden ja sen kehitysmahdollisuuksien tuntemista. Tarkoituksenamme on esitellä ja aktivoida tiettyjä harjoituksia, jotka ovat peräisin samasta lähteestä kuin Assagiolin menetelmät.
Ensisijaisesti Prometheus Instituutin kurssilaisille tarkoitettuja kokouksia tämän aiheen tiimoilta pidetään silloin tällöin. Ajat löytyvät omilta sivuilta.
Tohtori Roberto Assagiolin (1888 - 1974) kehittämä menetelmä, jonka tarkoituksena on persoonallisuuden eheyttäminen ja sen suuntaaminen kohti henkisiä korkeuksia.
I-kurssin materiaaliin sisältyy pieni johdatus Psykosynteesin ihmiskuvaan.
Roberto Assagiolin artikkeli: Rakastava Ymmärtäminen
Buddhalaisten konsiilien kolmanteen koriin (Abhidhamma) kerättiin aikanaan valtaisa psykologiaa käsittelevä aineisto. Kun länsimaat kääntyivät ulospäin, itä kääntyi sisäänpäin. Idässä ihmisen psyyke ja ihmisen kehitysmahdollisuudet on tutkittu perinpohjaisesti. Länsi ei tule tässä suhteessa ohittamaan Itää milloinkaan. Lännessä onkin joissakin piireissä virinnyt jonkinlainen halu hyödyntää idän tutkimuksia. Usein nämä yritykset ovat rajoittuneet yhden asian liikkeiksi, mystisiksi vääristelmiksi tai jopa täydelliseksi "huu-haaksi"!
Eräs länsimaista syntyperää ollut, elämänsä itämailla buddhalaisuutta tutkien viettänyt henkilö, Lama Anagarika Govinda (1898 - 1985), on ansiokkaasti, tieteellisesti ja selkeästi kuvaillut abhidhamma-psykologiaa.
Tässä suhteessa hänen merkittävin teoksensa lienee THE PSYCHOLOGICAL ATTITUDE OF EARLY BUDDHIST PHILOSOPHY (Rider, 1961; ISBN 0-09-058881-9), joka perustuu hänen Patnan Yliopistossa 1936 - 1937 pitämäänsä luentosarjaan.
Govindan mukaan buddhalainen psykologia on enemmän kuin psykologia, koska se ei rajoitu vain analysoimaan ja luokittelemaan olemassaolevia psyykkisiä voimia ja ilmiöitä, vaan opettaa myös kuinka niitä voidaan muuntaa ja kehittää.