|
|
|
PERSIALAIS-ARABIALAINEN LÄÄKETIEDE eli UNANI
Nimi "unani" johtuu kreikkalaisesta joonia sanasta. Unani lääketiede onkin tavallaan kreikkalaisen lääketieteen jalostunut muoto, johon on liitetty parhaat osat intialaisesta ja kiinalaisesta lääketieteestä. Se on siis eräänlainen dynaamisesti ja aktiivisesti kehitelty ja käytännössä tutkittu yhteenveto itämaisista lääketieteistä. Persialais-arabialaisen kulttuurin juuret ovat hyvin syvällä menneisyydessä. Kaksoisvirtojen kulttuuri on ehkä maailman vanhin. On vaikea selvittää esim. sumerilaisten osuutta tämän kulttuurin syntyyn, mutta varmaa on että sumerilaiset vaikuttivat hyvin laajasti esim. egyptiläisiin ja myöhemmin kiinalaisiin. Intian arjalaiset saivat yleisen käsityksen mukaan kulttuurinsa valloittamiensa alueiden kansoilta, esim. Induksen laakson kulttuurista.
OPPI LUONNOLLISISTA TEKIJÖISTÄ
Unani-lääketiede (arabiaksi Tibb) jakaantuu kahteen osaan, teoriaan ja käytäntöön.
Tibb-teoriassa on kolme osaa:
(A) Teoria luonnollisista tekijöistä, jotka luovat elimistön standardit ja joista sairaudet syntyvät poikkeamina normeista.
(B) Teoria syistä, jotka identifioivat ja selittävät syyt normeista poikkeamisiin jotta ne voidaan korjata ja
(C) Teoria merkeistä, jotka ovat tärkeimpiä diagnostisia piirteitä erityisten tasapainottomuuksien (sairauksien) tunnistamiseksi.
(A) Luonnolliset tekijät jaetaan seitsemään luokkaan:
(1) Elementit,
(2) Temperamentit,
(3) Humoorit,
(4) Elimet,
(5) Voimat,
(6) Toiminnat, ja
(7) Henget.
Ymmärtämällä ensin kaikki nämä luonnolliset tekijät, voimme alkaa ymmärtää unani-lääketieteen näkemyksiä ihmisen terveydestä ja hyvinvoinnista.
(B) Syitä etsittäessä tarkastellaan kuutta ensisijaista tekijää, joilla on vaikutuksia tereydentilaan:
(1) Ympäristö- ja ilmastotekijät,
(2) Ravitsemus ja ruokailutottumukset,
(3) Liikkuminen ja lepo,
(4) Nukkuminen ja valveillaolo,
(5) Syöminen ja ulostaminen ja
(6) Tunnetilat ja psyykkiset tekiät.
Nämä kuusi tekijää arvioidaan huolellisesti. Huomio kiinnitetään määrään, laatuun, ajankohtaan ja jaksottaisuuteen. Näiden tekijöiden häiriöt luovat ja ylläpitävät sairauksia. Nämä kuusi tekijää aiheuttavat humooreissa sairauksia luovia muutoksia. Poikkeuksena ovat tietenkin synnynnäiset vajavuudet ja onnettomuuksien seuraukset, jotka voivat myös olla sairauksien syitä.
(C) Merkkien ymmärtämiseksi on tiedettävä mitä terveys on.
Unani-lääketiede jakaa merkit ja oireet kolmeen luokkaan:
(1) Temperamenttien erilaiset muutokset,
(2) Orgaaniset sairaudet ja
(3) Jatkuvuudessa tapahtuvat katkokset.
Diagnostiikassa käytetään hyväksi aistinelimiä: katsomista, hajuja, makuja, kosketusta ja ääniä. Analysointi aloitetaan useimmiten selvittämällä humoorin tukosten määrä ja laatu.
Unani-lääketieteessä käytetään hyväksi myös pulssidiagnostiikkaa, joka on merkittävä menetelmä kaikissa itämaisissa terapioissa.
UNANI-LÄÄKETIETEEN HISTORIAA.
Uudenlaisen sysäyksen persialais-arabialainen kulttuuri sai mm. erilaisista Euroopan hylkäämistä tai vainoamista oppisuunnista, jotka etsivät turvapaikkaa idästä. Näistä voitaisiin mainita mm. uusplatonistit ja useat erilaiset kristilliset lahkot, jotka julistettiin kirkonkiroukseen ja ajettiin pois Euroopasta; näihin kuuluvat mm. Nestorilaiset kristityt, jotka vaikuttivat ennen islamin syntyä voimakkaasti Persiassa ja jopa Kiinassa.
UUSPLATONISTIT
Platonin kuuluisa akatemia, jonka Platon perusti vuonna 387 eaa., lakkautettiin kristityn keisarin, Justinianuksen toimesta vuonna 529. Justinianus tietenkin takavarikoi Platonin akatemian omaisuuden. Akatemia ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaikka Euroopalla olikin edessään musta aika. Platonin akatemian edustajat siirtyivät itään, jossa Persian kuningas, Nushirvan Oikeamielinen, toivotti heidät tervetulleiksi. He perustivat akatemiansa uudelleen ja paljastivat filosofiset salaisuutensa. Samana vuonna (529) Benedictus nursialainen perusti ensimmäisen luostarin Monte Cassinoon!
Uusplatonistien muuttoa Persiaan on usein pidetty sufismin alkuna. Sufit ovat tunnetusti hyödyntäneet Platonin ajatuksia. Erästä kaikkien aikojen suurimmista sufi-mestareista, Espanjassa syntynyttä Ibn al-Arabia on luonnehdittu nimellä "Ibn af-Flatun" eli Platonin poika.
Uusplatonilaisuuden alku liitetään yleensä Aleksandriaan, jossa mystinen Ammonius Sakkas, "uusplatonismin Sokrates" opetti oppilaitaan. Ammoniuksen opissa oli myös joukko kirkonmiehiä, jotka myöhemmin on julistettu kerettiläisiksi kuka mistäkin syystä. Jotkut ovat sitä mieltä että Uuden Testamentin kauneimmat kohdat ovat peräisin Ammoniukselta, esim. Johanneksen evankeliumin alun Logos-oppi; yleensä Logos on jostain syystä käännetty "sanaksi". Seuraavassa Johanneksen evankeliumin alun säkeitä:
1. Alussa oli Logos, ja Logos oli Jumalan tykönä, ja Logos oli Jumala.
2. Hän oli alussa Jumalan tykönä.
3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
4. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus.
5. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.
Esoteerisesti tämä Logos ei ole Jeesus eikä Kristus, vaan jotain muuta.
Ammoniuksen tärkeintä oppilasta, Plotinusta, on pidetty viimeisenä antiikin suurena filosofina. Plotinus käsittelee teoksissaan mm. sielua ja sen ilmenemistä, y.m. Tämän jälkeen nämä asiat vietiin piiloon; niitä harrastettiin lähinnä erilaisissa "salaseuroissa". Sufismi on eräs näistä.
RHAZES tai RAZI (oikealta nimeltään Abu-Bakr Muhammad Ibn-Zakariya al-Razi ).
Hän syntyi al-Rayy'ssa (muinaisessa Rhagae'ssa) Teheranin lähellä, vuonna 865 ja kuoli vuonna 925. Rhazes opiskeli filologiaa, filosofiaa, musiikkia ja lääketiedettä. Hänestä tuli aikanaan Bagdadin sairaalan ylilääkäri.
Rhazes'in opettajana toimi mm. persian juutalainen Rabban al-Tabari, joka kirjoitti teoksen Firdaus al-Hikmat (Viisauden Paratiisi). Teoksessaan al-Tabari tutkiskelee mm intialaisten tieteiden vaikutusta persialaiseen lääketieteeseen. Teos käsittää noin 550 sivua, jaettuna seitsemään osaan, kolmeenkymmeneen tutkielmaan ja 360 lukuun. IV-osan 12 tutkielma käsittelee pulssidiagnostiikkaa. VII osa, jossa on 36 lukua, käsittelee intialaista lääketiedettä.
Erään tarinan mukaan Rhazes tuli vanhemmiten sokeaksi ja hän kieltäytyi leikkauksesta havaitessaan ettei kirurgi tiennyt kuinka monta kalvoa silmässä oli. Kun leikkauksen luvattiin kaikesta huolimatta onnistuvan, hän kieltäytyi edelleen ja sanoi nähneensä jo kylliksi maailmaa ja olevansa väsynyt siihen.
Rhazes kirjoitti yli 140 teosta. Parhaiten tunnettu näistä on al-Hawi (Monipuolinen kirja; Laaja-alainen kirja), joka käännettiin latinaksi vuonna 1279. Teos sisältää runsaasti lainauksia kreikkalaisilta ja intialaisilta kirjoittajilta ja kemian tuntemuksen, joka oli tuolle ajalle erittäin epätavallisen korkeatasoista. Toinen hänen kuuluisimmista kirjoistaan on al-Judari W-al-Hasbah (Tutkielma isorokosta ja tuhkarokosta), joka on vanhin näistä taudeista kertova teos. Tämä kirja on käännetty useampaan kertaan kreikaksi ja latinaksi ja arabiankielisestä tekstistä englanniksi. Hänen teoksensa al-Kitab al-Mansuri on selitys arabialaisista ja kreikkalaisista lähteistä kootuista lääketieteellisestä järjestelmästä.
AL-MAJUSI (HALY ABBAS)
Al-Majusi on toinen suurista unani-lääketieteen edustajista. Hän kirjoitti kuningas Abud ud-Dawla Fanakhusraw'ille (949-982) teoksen nimeltä al-Malik ("Kuninkaallinen"), jossa hän selittää lääkteiteellistä menetelmäänsä. Tämä teos, jonka toinen nimi on Kamil al-Sinaah al-Tibbiyah (Koko Lääketieteen Kattava) on tieteellisesti ehkä paras esitys unani-lääketieteestä. Avicennan Qanun on käytännön kannalta paras. Al-Majusi kirjoittaa Hippokrateesta, Galenoksesta, Aeginan Paavalista ja Razista. Hän pyrki tekemään teoksestaan aikansa lääketieteen hakuteoksen. Hän perustaa teoriansa Galenoksen opeille, mutta käsittelee niitä omaperäisesti.
AVICENNA (oikealta nimeltään Abu Ali al-Husayn Ibn Abd-Allah Ibn Sina).
Avicenna nimitys, jota länsimaissa on käytetty, johtuu heprean kielisestä nimestä Aven Sina. Avicenna on ehkä suurin persialais-arabialaisen lääketieteen edustajista. Monien mielestä juuri hän saattoi tämän lääketieteen huippuunsa. Avicenna syntyi lähellä Bukharaa vuonna 979 tai 980. Bukhara oli tuolloin Samanid-dynastian pääkaupunki ja osa silloista Afganistania. Avicennasta tuli 10-vuotiaana ns. hafiz, eli hän osasi Koraanin ulkoa. Bukhara oli tuolloin eräs itämaisen oppineisuuden keskus, mutta Avicenna oli jo teini-ikäisenä kuluttanut oppineimmatkin opettajansa loppuun. Isä oli uskonnollinen mies, joka mielellään kestitsi oppineita ystäviään ja Avicennalla oli tapana innokkaasti kuunnella heidän keskustelujaan. Reuben Amber ja A.M.Babey-Brooke kertovat 18-vuotiaan Avicennan parantaneen hallitsijan vakavan sairauden ja saaneen palkkioksi vapaan pääsyn hallitsijan kirjastoon. Hän lienee ollut usein nähty vieras kirjastossa koska hänen suuri oppineisuutensa on mm. antanut hänelle lisänimen "arabimaailman Leonardo da Vinci". (Leonardo da Vinci syntyi 15.04.1452 Vincin kaupungissa Toscanassa ja kuoli 02.05.1519 Ranskassa, Chateau de Cloux'ssa, Ambroise'n lähellä; siis yli 470 vuotta Avicennan jälkeen.)
Avicenna opiskeli mm. filosofiaa ja hänen kerrotaan osanneen ulkoa Aristoteleen "metafysiikan" ennen kuin ymmärsi sen merkitystä. Hän kirjoitti selityksiä Aristoteleen ajatuksiin, mutta omassa opetustyössään hän edusti enemmän uusplatonilaisia ajatuksia. Avicennan ollessa 21-vuotias, hänen isänsä kuoli. Tämä tapahtuma yhdessä aikakauden poliittisten muutosten kanssa pakotti Avicennan joksikin aikaa viettämään vaeltelevaa elämää. Lopulta hän asettui Persiaan, Hamadaan, jossa Budjid-prinssi Shams-ud-Dawlah ryhtyi hänen suojelijakseen. A. E. I. Falconar'in mukaan Avicenna paransi prinssin vatsataudin ja sai tästä palkkioksi visiirin arvon. Toisena visiirikautenaan Avicenna ryhtyi kirjoittamaan runoja näyistään. Hänen työnsä oli raskasta, "päivät kuluivat politiikan parissa ja yöt oli varattu tärkeimmille asioille". Kun prinssi Shams-ud-Dawlah kuoli, Avicenna ei halunnut jatkaa visiirinä, vaan ryhtyi salaiseen kirjeenvaihtoon Isfahanin prinssin, Alla-ud-Dawlah'n kanssa. Kirjeenvaihto kuitenkin paljastui ja Avicenna joutui Fardajan'in vankilaan, jossa hän vietti neljä kuukautta. Monien seikkailujen jälkeen Avicennan onnistui paeta Isfahaniin. Näissä olosuhteissa hän kirjoitti Hayy ibn Yaqzan'in runot.
Hän oli fyysisesti ja psyykkisesti hyväkuntoinen ja kykeni näistä vaikeuksista ja matkusteluista huolimatta harjoittamaan toimintaansa lääkärinä ja oppineena. Erinomaiseen muistiinsa tukeutuen hän kirjoitti kaikkiaan 276 kirjaa, joista suurin osa oli moniosaisia. Kirjat kattavat hyvin laaja-alaisesti erilaiset aihepiirit, lääketieteen, luonnonhistorian, fysiikan, kemian, matematiikan, musiikin, taloustieteen sekä uskonnolliset ja moraaliset ongelmat.
Hänen kaksi lääketieteellistä kirjaansa ovat jääneet elämään. Ne saavuttivat jo hänen omana aikanaan kiistämättömän valta-aseman. Ensimmäinen näistä, Kitab-al-shifa' (Sielun parantamisen kirja) oli monumnetaalinen teos, jota on yleisesti pidetty suurimpana yhden ihmisen milloinkaan kirjoittamana teoksena. Teoksessa Avicenna kehittelee lääketieteellisiä teorioitaan ja alaan liittyviä muita tieteitä, logiikkaa, luonnontieteitä, psykologiaa, geometriaa, astronomiaa, aritmetiikkaa, musiikkia ja metafysiikkaa. Avicennan mielestä sairauden "arviointi" oli epätäydellinen ellei ihmisen elämän kaikkia osatekijöitä otettu diagnoosissa huomioon. Shifa on siis eräänlainen muinaisen tiedon, sekä teoreettisen että käytännöllisen, kokoelmateos, jossa Avicenna on kehitellyt aiheita, tutkiskellut niitä ja systematisoinut ne yhdeksi kokonaisuudeksi. Teos on sinänsä osoitus Avicennan valtavasta oppineisuudesta. Se jakaantuu neljään pääosaan, jotka käsittelevät logiikkaa (retoriikka ja poetiikka mukaanlukien), fysiikkaa (psykologia, kasvitiede ja eläintiede mukaanlukien), matematiikkaa ja metafysiikkaa.
Shifa'n logiikkaa käsittelevä osa kattaa saman alan kuin Aristoteleen vastaavat tutkimukset, mutta Avicenna on liittänyt mukaan aineistoa myös myöhemmiltä kreikkalaisilta ajattelijoilta. Fysiikkaa käsittelevä osa käsittelee kosmologiaa, meteorologiaa, avaruutta, aikaa, tyhjiötä ja liikettä. Matematiikkaa käsittelevä osa sisältää tiivistetyn version Eukleideen Elementeistä, Ptolemaioksen Almagest'in ja tutkielmia aritmetiikasta ja musiikista.
Filosofiassa ja metafysiikassa Avicenna yhdisti Aristoteleen ajatuksia uusplatonistien ajatuksiin. Hän pyrki yhdistämään kreikkalaiset ja islamilaiset ajatukset toisiinsa. Myöhemmissä teoksissaan Avicenna ilmentää mystisiä, gnostilaisia ja hermeettisiä taipumuksiaan.
Hippokrateen ja Galenoksen tavoin Avicenna piti Jumalaa "välttämättömänä olemassaolona". Hän kirjoitti monia kirjoja Jumaluuden luonteesta. Näihin kirjoihin kuuluu mm. Kitab-al-insaf (Kirja puolueettomasta oikeudesta), jossa tuolloin 21-vuotias Avicenna esittää vastaukset 28000 kysymykseen jumaluuden luonteesta. Vaikka jotkut Islamilaiset juristit ovatkin sitä mieltä että Avicenna ymmärsi väärin jotkut mystiset ongelmat ja pitävät joitakin hänen uskonnollisia kirjoitelmiaan jumalanpilkkana, kukaan ei kykene kiistämään hänen asemaansa lääketieteilijänä.
Avicennan maine lepää ensisijaisesti hänen toisen lääketieteellisen kirjansa varassa. Tämä teos on Al-qanun fi al-Tibb (Lääketieteen kaanon), jota Encyclopedia Britannica nimittää "lääketieteen historian kuuluisammaksi kirjaksi, niin idässä kuin lännessä". Teos koostuu viidestä pitkästä osasta, jotka käsittävät yhteensä noin miljoona sanaa. Kaanon sisältää kaiken sen lääketieteellisen tiedon, joka oli olemassa Avicennan aikana. Avicenna kehitteli aikansa lääketieteellistä tietämystä ja kodifioi sen tieteeksi. Hän ei siis ollut mikään pelkkä kopioija. Sekä Kitab al-shifa että Qanun käännettiin lukuisille muille kielille ja niiden vaikutus on ollut erittäin laaja. Aluksi nämä teokset käännettiin latinaksi ja tämän jälkeen lähes kaikille sivistyskielille. Qanun'in maine perustuu osittain siihen että se on aineistoltaan erittäin rikas ja selkeästi järjestelty. Tästä syystä sitä pidettiin tulevina vuosisatoina usein Razin ja Galenoksen teoksia parempana. Teos käsittelee yleisperiaatteita, yksinkertaisia lääkkeitä, kehon eri alueiden sairauksia, kaikkialle elimistöön leviäviä sairauksia (kuten kuumetaudit), ja monimutkaisempia lääkkeitä ja lääkeyhdistelmiä. Perusajatuksiltaan Qanun noudattaa Galenoksen ja muinaisten traditioiden käsitteitä, mm. oppia neljästä elementistä (tuli, maa ilma, vesi), oppia neljästä humoorista (flegma, veri, keltainen sappi ja musta sappi), mutta tämän lisäksi Avicennalta löytyy lukuisia huomioita ja teorioita, joita ei löydy Galenokselta.
Filosofina Avicenna oli sitä mieltä ettei näkyvän maailman kaksi ilmentymää, aine ja muoto, voi olla suoraan peräisin Jumalalta, vaan välissä oli monia väliasteita, luovia voimia, "intelligenssejä". Hänen mukaansa aine voi ottaa vain tietyn muodon ja tästä johtuu näkyvän maailman moninaisuus. Henki ja aine eroavat toisistaan sikäli että henki on todella mahdollinen ja olemassaoleva, mutta aineella on vain olemassaolon mahdollisuus. Avicennan ja muiden arabifilosofien ajatukset herättivät vastustusta islamilaisten teologien parissa; huomattavin näistä vastustajista oli al-Ghazali.
Qanun ja muut Avicennan teokset muodostuivat lähes kaikkien lääketieteellisten koulukuntien perusteoksiksi, etenkin niitä näyttävät suosineen fransiskaanit. Avicennan Qanun on muodostunut kaikkien terapioiden auktoriteetiksi, jonka vaikutusta lääketieteen kehitykseen on mahdotonta yliarvioida. Se on säilyttänyt asemansa lääketieteen opetuksen ja käytännön auktoriteettina halki vuosisatojen. Se on nykyäänkin kaikkien Tibb-lääketieteen harjoittajien käsikirja. Edward Spicer, Arizonan yliopiston antropologi, on havainnut monien, maaseudulla elävien afro-amerikkalisten "kansanlääkintäreseptien" olevan peräisin Avicennalta.Hakim Ibn Sina on ansainnut ylivertaisen kunnia-aseman lääketieteilijöiden keskuudessa ja usein häntä onkin nimitetty "lääketieteen ruhtinaaksi". Avicennan teoksia inspiraationsa lähteenä käyttäen, muslimien lääketiede kehitti monia tärkeitä lääketieteellisiä uudistuksia. He perustivat kasvitieteeseen perustuvan lääketieteellisen kemian, organisoivat farmakologian ja perustivat sairaaloita. Avicenna itse kehitti monia tulevien lääketieteellisten uudistusten perustaitoja, esimerkiksi suodattamisen, tislauksen, sublimoinnin ja kalsifioinin. Hän keksi kasviöljyjen tislauksen ja hänen sanotaan ensimmäisenä tislanneen ruusu-esanssia.
Avicenna oli sufi-mestari. Tätä todistaa mm. hänen kerettiläisyytensä al-Ghazalin mukaan. Tämä kerettiläiseksi leimaaminen on sufismissa melkeinpä sääntö. Al-Ghazali kirjoittaa mm.:
Avicenna näyttää panneen sufismissa alulle ns. ishraq-filosofian eli "valaistumisen ja kuolemattomuuden polun kulkemisen". Mutta vasta hänen jälkeensä tullut Shihabuddin Yahya Ibn Amirak (1153-1191), joka oli kotoisin luoteis Iranissa sijaitsevan Zanjan lähellä olevasta Suhrawardin pikkukaupungista, saattoi tämän filosofian täydelliseksi ja perusti yhden suurista sufijärjestöistä, joka tunnetaan hänen syntymäpaikkansa mukaan nimellä Suhrawardiyya.