@-mail

AURIKULOTERAPIA JA KORVA-AKUPUNKTIO

Ks. sivun alareunassa olevia linkkejä muihin aiheisiin!

PERINTEINEN KIINALAINEN LÄÄKETIEDE

Perinteinen kiinalainen lääketiede (TCM) muodostaa erään osa-alueen itämaisten lääketieteitten kirjossa. Muinaisen maailman ajatukset levisivät tehokkaasti mm. silkkitietä pitkin. Nykyään onkin melko vaikeaa määritellä eri kansojen vaikutuksia toisiinsa. Tätä ongelmaa mutkistaa lisäksi se että jotkut merkittävimmin vaikuttaneista kansoista ovat jo poistuneet historian näyttämöltä. Esimerkiksi kreikkalaiset saivat kaiken tietonsa Egyptistä. Egyptiläiset puolestaan oppivat kulttuurinsa sumereilta. Eräs varsin mielenkiintoinen kysymys onkin sumerien, egyptiläisten ja Induksen kulttuurien mahdollinen vaikutus kiinalaiseen ajatteluun.

Kiinalainen lääketiede on varovaisten arvioiden mukaan noin 3000 vuotta vanha ja kukoistaa yhä.

Perinteinen kiinalainen lääketiede muodostaa vielä nykyäänkin tärkeimmän terveydenhoitomuodon suurelle osalle ihmiskuntaa. Se tarkastelee ihmistä psykofyysisenä kokonaisuutena. Tämä luonnollisesti edellyttää toisenlaista lähestymistapaa, toisenlaista ihmiskuvaa. Lännessä on ylikorostettu suoraviivaista syy-seuraus suhdetta. Tutkiminen edellyttää normaalielämälle vieraita laboratorio-olosuhteita. Kaikki vähemmän tärkeinä pidetyt tekijät pyritään eliminoimaan. Hoidossa keskitytään usein yhteen vaivaan tai yhteen oireeseen kerrallaan. Lisäksi tarvitaan erilaisia kalliita tutkimuslaitteistoja. Olosuhteiden pakosta - syntyneiden jonojen vuoksi - näitä käytetään usein vasta sitten kun tavallinen 'hoito' ei lievitä. Tavallinen lääkärissä kävijä ei siten aina kohtaa lääketiedettä sanan aidossa merkityksessä, vaan tietynasteista asenteellisuutta ja ajatelmia sairauden mahdollisista syistä. Kaikki riippuu lääkärin kokeneisuudesta, tarkkanäköisyydestä, erikoistuneisuudesta ym. tekijöistä. Ei kuitenkaan pitäisi sortua ajattelemaan että lääketiede olisi väärässä. Se on yleensä ottaen oikeassa kaikessa siinä, mihin se yleensä pystyy. Tulokset ja tosiasiat ovat tärkeitä.

Kiinalaiset eivät lähteneet tälle tielle. He eivät koskaan kehittäneet 'tiedettä'. He taivuttivat syy-seuraus suoran ympyräksi ja tarkastelivat elmää aluttomana ja loputtomana erilaisten muutosten prosessina.

Tämä filosofinen näkemys leimaa kaikkea kiinalaista ajattelua; myös perinteistä lääketiedettä. Perinteinen kiinalainen lääketiede perustuu ensisijaisesti kokemukseen. Monia teoreettisia mahdollisuuksia on hylätty sen vuoksi ettei niitä käytännössä esiinny. Ihmisiä (ja koko ympäröivää luontoa) tarkastellaan toimintoina - funktioina - ei niinkään eri elinten muodostamina kokonaisuuksina. Tästä syystä anatomia ei ole ratkaisevan tärkeauml; tieteenala. Taudit kuvataan energioiden häiriöinä, toimintojen tasapainottomuuksina. Aineellinen olemus on seurausilmiö. Rakenteelliset häiriöt johtuvat erilaisista energioiden häiriöistä. Esimerkiksi synnynnäiset epämuodostumat ja kasvuhäiriöt johtuvat kokonaisuutta hallitsevan substanssin (jing) häiriöistä.

Perinteinen kiinalainen lääketiede on lännessä yleensä liitetty ylikorostetusti akupunktioon. Se on kuitenkin vain yksi monista erilaisista hoitokeinoista. Perinteisen lääketieteen käyttämiä yleisimpiä terapiamuotoja ovat mm:


TCM:N DIAGNOSTIIKKA

Diagnostiikka jaetaan neljään eri tutkimustapaan (SI ZHEN), jotka ovat:

  1. KATSOMINEN

  2. KUUNTELEMINEN JA HAISTAMINEN.
  3. KYSELEMINEN
  4. KOSKETTAMINEN

Jokainen näistä sisältää useita eri alalajeja. KIELIDIAGNOOSI liittyy katsomiseen, PULSSIDIAGNOOSI koskettamiseen. Pisteiden valinta ja diagnostiikka ovat sidoksissa toisiinsa. Oikeaa hoitoa (tarvittavia yrttejä tai aku-pisteitä) ei voida ilman edellä kuvattua diagnostiikkaa 'päätellä'. Esim, akupunktiossa on kymmenen eri sääntöä pisteiden valitsemiseksi. Erään mukaan 'jos yksi neula on tarpeen - ei pistetä muita'. Jos neulotteluun tarvitaan yli 20 neulaa, on diagnoosissa yleensä jotain 'mätää'!


TUINA - KIINALAINEN HIERONTATERAPIA

AKUPUNKTIO JA HALVAUKSET
AKUPUNKTIO - PIIKKI LÄNSIMAISEN LÄÄKETIETEEN LIHASSA. (KATSAUS 1973)
AKUPUNKTIO JA IHMISEN ENERGIAKEHOT (Kuopio: 1990)

"KUPLAT"
LÄÄKETIETEELLINEN AKUPUNKTUURI
LÄÄKINTÖHALLITUKSEN YLEISKIRJEET
AKUPUNKTIO SILMÄNLUMETTA
IHMISKUVAT


PALUU KOTISIVULLE