|
|
|
KRIITTISELLÄ KORKEAKOULULLA 18.10.1977 pidetty alustus.
Copyright © 1977, 2006 Raimo Lindroos
JOHDANTO
Tällaisen aiheen käsittelyä puoltavat useat seikat:
Ensinnäkin kaikki ihmisen itsensä luomat ja ihmiseen liittyvät
ongelmat edellyttävät jonkinlaista ihmiskäsitystä -
käsitystä ihmisen todellisesta olemuksesta. Tämä johtuu
yksinkertaisesti siitä että ihminen on kaikkien tällaisten
ongelmien toisessa päässä - ellei peräti molemmissa.
Toiseksi, tieteellinen metodi ei ole pystynyt antamaan selkeää
vastausta kysymykseen "mikä on ihminen?". Tämän ovat
monet alan tutkijat ikäväkseen todenneet. Esimerkiksi John
Shotter mainitsee kirjassaan 'Psykologian ihmiskäsityksiä'
(sivu 13):
'Elämme tieteellisessä yhteiskunnassa, eikä tieteellisellä
ajattelutavalla kuitenkaan ole sijaa omaa itseämme koskevassa
ajattelussa. Tieteellisessä mielessä ei ihmisen omaa itseä
koskevalla tiedolla ole siten minkäänlaista todellisuutta.'
Tieteellinen metodi rajoittuu ihmistutkimuksessa lähinnä fyysiseen ruumiiseen, joka okkultismin mukaan ei ole ihmisen prinsiippi. Todettakoon jo aluksi ettei okkultismi käy minkäänlaista sissisotaa tiedettä vastaan. Tiede on pääpiirteissään oikeassa kaikessa siinä mihin se yleensä pystyy.
Ihmisen kokemukset ovat subjektiivisia. Subjektiivisuus
käsitteenä sisältää ajatuksen mittaamattomuudesta. Aito
subjektiivinen kokemus löytää harvoin oikeat sanat
ilmentymisensä välikappaleiksi. Laama Anagarika Govinda on
tästä aiheesta varsin sattuvasti todennut:
'Puhe 'objektiivisesta totuudesta' on aivan yhtä typerää
kuin puhe 'objektiivisesta terveydestä'. Molemmat ovat
koettavissa vain subjektiivisesti. Kukaan ei pysty milloinkaan
selittämään mitä terveys sellaisenaan on. Älykäs ihminen
voi kuitenkin kertoa meille kuinka se saavutetaan ja kuinka sitä
voidaan pitää yllä. Näin ollen tärkeimmäksi tekijäksi
tulee juuri tuo menetelmä.' (Govinda: The Psychological
Attitude of Early Buddhist Philosophy. RIDER, 1961. Sivu 40.)
Okkultismi on kokonaisuudessaan sarja tällaisia menetelmiä. Kysymys ei siis missään tapauksessa ole kasasta dogmeja. Ihmisen ei tarvitse sokeasti hyväksyä yhtään mitään. On kuitenkin aivan eri asia hyväksyä joitakin järkeenkäypiä olettamuksia työhypoteeseiksi kuin pitää niitä suoraan totuuksina, ilman omakohtaista harkintaa ja mahdollisia kokemuksia. Okkultismi onkin tavallaan polku, jolla nuo työhypoteesit muunnetaan koetuksi todellisuudeksi.
Juan Matus antoi Carlos Castanedalle erityisen hyvän polun
määritelmän:
'Jokainen polku on vain polku eikä ihmisen tarvitse hävetä
itseään tai muita jos hän sen jättää silloin kun hänen
sydämensä niin sanoo....
'Katso jokaista polkua harkiten ja tarkkaan. Kokeile sitä niin
monta kertaa kuin näet tarpeelliseksi. Kysy sitten itseltäsi -
ja vain itseltäsi - onko tällä polulla sydän? Jos sillä on
sydän, se on hyvä polku; ellei, ei siitä ole mitään
hyötyä.'
(Castaneda: The Teachings of Don Juan.)
Käytän okkultismi-nimitystä sen laajassa merkityksessä, eräänlaisena yläkäsitteenä. Okkultismi on joskus käännetty termillä 'salatiede'. Salaiseksi tämän tieteen tekee lähinnä ihmisen oma rajoittuneisuus tai välinpitämättömyys ja siitä johtuva tietämättömyys, ei niinkään se että sitä haluttaisiin pitää salaisena. Luontokaan ei peittele salaisuuksiaan siltä, joka niitä etsii. Tästä on tiede eräänä todistuksena. Esimerkiksi Tiibetissä koko okkulttinen teoria on aina ollut täysin julkinen - jotkut sen metodeista on kuitenkin pyritty vaarallisuutensa takia pitämään harvojen, asianmukaisesti valmistautuneiden tietona.
Okkultismin lähestyminen edellyttää tietynasteista
luovuutta. Luovan ihmisen peruspiirteet ovat Carl Rogersin mukaan
(ks. Vernon (ed.): CREATIVITY, Penguin 1970, sivut 143-144):
Okkultismi on kokonaisvaltainen. Se vastaa ihmisen kaikkiin kerrostumiin - edellyttäen luonnollisesti että ihminen käyttää aktiivisesti niitä kaikkia. Persoonallisuuden eheyttäminen on eräs okkulttisen polun kulkemisen perusedellytyksistä. Jos ihmisen tunteet vetävät häntä sinne ja äly tänne, on kyseenalaista savuttaako ihminen elämässään mitään muuta kuin yhä lisääntyvää sekaannusta.
Se että nykyään ollaan kiinnostuneita älystä ja että kaikkia asioita pyritään mittaamaan älyn mittapuiden mukaan, on aivan oikein ja paikallaan, koska me olemme kehityksessämme astumassa älyn alueille. Korkein käytössä oleva taso ja korkein olemassaoleva taso eivät kuitenkaan merkitse samaa, ihmiskehityksen ollessa kyseessä.
Konkreettinen älyily ja logiikan käyttö ovat vain askel
kohti intuitiivista havaitsemista. Jos joku tätä epäilee,
tutustukoon luovuutta käsittelevään kirjallisuuteen. Kukapa
meistä ei haluaisi olla luova? Luovat ideat 'tulevat jostakin'.
Harvoin, jos koskaan, niihin päädytään päättelysääntöjen
avulla. Jokaisen ihmisen eräänä elämäntehtävänä on
ratkaista se mistä ne tulevat. Logiikan osuus on lähinnä
jäsentävä. Laama Anagarika Govinda sanoo logiikasta:
'Logiikan käyttö ajattelussa on aivan yhtä
välttämätöntä ja oikeutettua kuin perspektiivin käyttö
maalaustaiteessa, mutta vain ilmaisuvälineenä. Se ei ole
todellisuuden kriteeri. Jos käytämme loogisia määritelmiä
kuvatessamme meditaatiotiloja ja tajunnankeskuksia, joihin ne
liittyvät, meidän on pidettävä näitä määritelmiä vain
välttämättöminä ponnahduslautoina kohti erilaisia tajunnan
ulottuvuuksia, joissa erilaiset vaikutelmat ja eri tasojen
kokemukset sulautuvat orgaaniseksi kokonaisuudeksi.'
(Govinda: Foundations of Tibetan Mysticism. RIDER 1960, sivut
136-137.)
Kysymys okkultismin 'tieteellisyydestä' on erityisen mielenkiintoinen. Voiko subjektiivisia alueita tutkia tieteellisesti? Ongelma on ratkaistu varsin nokkelasti. Sitä on pyritty lähestymään mahdollisimman käytännöllisesti. Esimerkiksi jooga ja buddhalainen psykologia ovat syntyneet ryhmätyönä, aivan kuten länsimainen tiede. Tämä antaa tuloksille huomattavan kantavuuden. Entä sitten välineet? Goethe, muiden muassa, on todennut ihmisen olevan luonnon paras mittari. Okkulttisen ajattelun mukaan ihmisen koko persoonallisuus - konkreettinen äly, tunne ja fysiikka - on vain käyttöväline, jonka avulla ihminen on yhteydessä noihin luonnon tasoihin. Tätä persoonallisuutta voidaan siten käyttää mittarina noiden tasojen ilmiöiden tutkimisessa, mutta ei suinkaan siinä hajanaisessa ja melko käyttökelvottomassa tilassa, joka nykyään näyttää olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus, vaan eheytettynä, puhdistettuna ja hallittuna - tarkoitukseensa valmennettuna. Esimerkiksi joogan eri asteet ovat puhtaasti tämän mittarin kalibrointia, sen asteikon nollaamista ja asiattomien kytkentöjen poistamista. Okkulttiset teoriat ovat syntyneet siten että sadat mekanisminsa hallitsevat yksilöt ovat verranneet kokemuksiaan ja puristaneet niistä yhteisen ydinmehun.
Saavutetut tulokset ovat luonnollisesti kaukana keskitason ihmisen normaalista kokemusmaailmasta. Tilastollinen keskiarvo satunnaismenetelmällä otetusta otoksesta sopii malliksi tai päämääräksi idiooteille, mutta se on varsin hyödytön jo itse keskitason kehityksen kannalta.
Tieto mahdollisista päämääristä ja välitavoitteista on kehittyvän ihmisen kannalta ensiarvoisen tärkeää - paljon tärkeämpää kuin hänen onnettomien olosuhteidensa pelkkä kuvaus. 'Puhdas tiede' on yleensä sysännyt näiden päämäärien määrittelemisen poliittisille vaikuttajille. Tässä onnistuminen edellyttää luonnollisesti sitä Platonin ajatusta, jonka mukaan hallitsijoista on tultava filosofeja tai filosofeista hallitsijoita.
Ainoastaan jonkinlainen tietoisuus ihmisen kokonaisrakenteesta antaa hänelle mahdollisuuden määritellä oma kehitystasonsa. Muihin vertaaminen ei useinkaan auta. Tämä tieto omasta kehitystasosta on puolestaan perusedellytys määriteltäessä seuraavaa kehitysvaihetta ja tuon kehityksen suuntaa. Kehitysmetodit saattavat olla erilaisia, mutta tuo ihmisen kokonaisrakenne ei suinkaan anna mahdollisuuksia mihin tahansa. Meidän kaikkien on käytävä läpi sarja suhteellisen samanlaisia tajunnan laajenemisia.
Tahto, rakkaus ja äly ovat nimiä, joita olemme antaneet erilaisille käytössämme oleville energioille. Jokaisen on jossain kehityshistoriansa vaiheessa opittava tuntemaan ja hallitsemaan ne (tunteminen ja hallitseminen ovat aivan eri asioita). Tämä hallinta on koko okkulttisen toiminnan päätavoite.
Ennenkuin paneudumme ihmisen rakenteen tarkasteluun lienee paikallaan muutamalla sanalla selvitellä okkultismin perusfilosofiaa.
HYLOTSOISMI
Okkulttisen filosofian kulmakivenä on hylotsoismi. Nimi johtuu kreikan sanoista hyle (aine) ja zoe (elämä). Tämän näkemyksen mukaan kaikki aine on elävää. Mitään ns. elotonta, epäorgaanista ainetta ei ole olemassa. Filosofisena suuntauksena hylotsoismi on ikivanha. Sen alkua on idässä mahdotonta jäljittää ja lännessäkin se on 'esifilosofinen' sillä sitä kannattivat mm. ionialaiset luonnonfilosofit, joihin lukeutui myös filosofian 'isä', miletolainen Thales. Thales totesi kaikkien kappaleiden olevan täynnä jumalia. Anaksimander näki maailmankaikkeuden eräänlaisena organismina, jota pneuma, kosminen hengitys, elävöittää.
H.P.Blavatsky sanoo Salaisen Opin II-osassa (sivut 179-180)
hylotsoismista seuraavaa:
'Filosofisesti ymmärrettynä hylotsoismi on panteismin korkein
muoto. Se on ainoa keino päästä irti kuolettavaan
aineellisuuteen perustuvasta idioottimaisesta materialismista ja
monoteistien vieläkin typerämmästä antropomorfismista.
Hylostoismi edellyttää absoluuttisen jumalallisen ajatuksen
olemassaoloa, joka läpäisee lukemattomat toimivat ja luovat
voimat eli 'luojat'. Tuo ajatus pitää nuo olennot toiminnassa.
Ne ovat siinä ja toimivat sen välityksellä. Tällä ei ole
kuitenkaan minkäänlaista persoonallista kiinnostusta näihin
tai näiden luomuksiin - aivan samoin kuin aurinkokaan ei ole
kiinnostunut auringonkukista ja niiden siemenistä tai
kasvikunnasta yleensä. Noiden 'luojien' tiedetään olevan
olemassa ja niihin uskotaan koska sisäinen ihminen aistii ne...
'Sellainen jumaluus, joka ilmenee ajassa ja paikassa voi olla
vain kokonaisuuden osa. Aika ja paikka ovat vain kaikkeuden
muotoja.'
Edellä olevaa täsmentäen Alice A. Bailey totea jokaisen
muodon, jokaisen olennon, koostuvan lukemattomista pienemmistä
muodoista, pienemmistä olennoista, joiden kokonaissumma tuo
suurempi muoto ja suurempi olento on. Tämä suurempi olento
muodostaa puolestaan vain osan vieläkin suuremmasta
kokonaisuudesta.
(ks. Alice A. Bailey: Esoteric Psychology I, sivu 149. Lucis,
1936.)
Avaruus on siten mittasuhteiltaan täysin käsittämätön Entiteetti, Olento, jossa kaikki olemassaoleva elää, liikkuu ja on. Tämä olento on YKSI ja tämä ykseys muodostaa veljeyden perustan. Veljeys on siten luonnon tosiasia, eikä mikään ihanne. Se sisältyy Avaruuden olemukseen. Ihminen vain on langennut erillisyyden harhaan.
Valaisemme hylotsoistista ajattelutapaa ehkä parhaiten tarkastelemalla ihmisen fyysistä ruumista. Se koostuu eri elimistä, joilla kaikilla on oma muotonsa. Tämä muoto sinänsä edellyttää tietyn koossapitävän energiakentän olemassaoloa. Tuo energiakenttä puolestaan omaa keskuksen, joka säätelee ja hallitsee sen toimintoja. Elimillä on siten omat 'tajuntansa', joiden hallinnassa niiden aineenvaihdunta ja niiden suorittamat toiminnat tapahtuvat. Tällainen elin koostuu monista pienemmistä yksiköistä, soluista, jotka sinänsä ovat toimivia kokonaisuuksia. Niillä on omat 'tajuntansa', jotka säätelevät niissä tapahtuvia prosesseja.
Jotta ihminen voisi olla fyysisesti erillinen olento, hänen pitäisi mm. lopettaa aineenvaihduntansa. Fyysinen ruumis on todellisuudessa eräänlainen aineen solmukohta, joka käsittelee vuosittain satoja kiloja ainetta. Ihminen sulkee tajuntakenttäänsä, omaan energiakenttäänsä, alempia olentoja ja auttaa niitä kehittymään vaikuttamalla niiden värähtelyihin. Tämä kaikki saattaa kuulostaa omituiselta, mutta kyse on tieteellisestä tosiasiasta, jota tavallinen ihminen ei ole ottanut riittävässä määrin huomioon. Ihminen on siis fyysisesti pienempien olentojen kokonaissumma.
Ihminen kuuluu itse erilaisiin suurempiin ryhmiin: perheeseen, sukuun, heimoon, kansaan, rotuun, ihmiskuntaan. Ihmiskunta puolestaan on vain yksi tämän planeetan luomakunnista, tämä planeetta vain yksi aurinkokunnan osa, aurinkokunta vain osa suurempaa kokonaisuutta, j.n.e., j.n.e.
Lienee helppoa havaita kuinka hylotsoismi muodostaa perustan
mm. astrologialle. En tarkoita astrologialla 'horoskopiaa', joka
on syntynyt lähinnä maksukykyisen yleisön emotionaalisia
mielihyviä palvelemaan ja pelkoja lievittämään. Hylotsoismi
on myös magian takana. Magia ei itse asiassa ole muuta kuin
tajunnan hierarkkisen järjestelmän toteutumista. Korkeampi
säätelee alempaa. Maagikko säätelee luonnon alempia
prosesseja - joko omassa mekanismissaan tai muussa luonnossa.
Näissä asioissa luonnollisesti 'tieto on valtaa'. Tieto
käsittelee kuitenkin olentojen sisäistä luonnetta eikä
niinkään niiden ulkoista ilmenemistä - sielua eikä
persoonallisuutta. Novalis on tästä aiheesta todennut:
'Elinten aktiivinen käyttäminen ei ole muuta kuin magiaa -
ihmeitä aikaansaavaa ajatusta.'
Tavanomaisessa mielessä ajattelu on ajattelemisen ajattelemista.
Tässä tarkoitettu ajatteleminen on luovan toiminnan synonyymi.'
(sitaatti teoksesta Govinda: Foundations of Tibetan Mysticism,
sivu 135. RIDER, 1960).
KOLME VUODATUSTA
Koko ihmiskehitys sisältyy kosmiseen fyysiseen tasoon - vieläpä sen tiheään osaan, joka ei okkultismin mukaan ole edes prinsiippi, vaan eteerisen uloke, eräänlainen jatke. Tähän perustuu mm. se että kaikki 'virran yli kulkeneet', nirvanan saavuttaneet, puhuvat ihmiskehityksen maailmoista harhana. Kosmiselle tajunnalle ne ovat tietyssä mielessä olemattomia.
Kosmiset luovat impulssit tulevat korkeammilta tasoilta. Ihminen on niiden suhteen parhaassa tapauksessa havaitsijan asemassa. Voimme siis korkeintaan todeta niiden vaikutuksia. Koko tuntemamme luonto on tällaisten kosmisten impulssien luomien mahdollisuuksien toteutumista.
Näitä suuria kosmisia impulsseja, 'vuodatuksia', erotetaan yleensä kolme. Uskontojen kolminaisuusopit perustuvat tähän. Esimerkiksi ilmaisut Shiva, Vishnu ja Brahma, tai meille tutummat Isä, Poika ja Pyhä-Henki, ovat vain toinen tapa puhua kosmisesta hengestä, sielusta ja aineellisuudesta. On syytä muistaa että nämä 'vuodatukset' ovat YHDEN JAKAMATTOMAN kolme eri toimintamuotoa.
Ensimmäinen 'vuodatus' elävöittää aineen, pannen jokaisen atomin värähtelemään jollakin seitsemästä eri taajuudesta. Näin syntyvät ns. 'atomiset alatasot'.
Toinen 'vuodatus' aiheuttaa erilaisten molekyylien syntymisen luoden kuusi muuta alatasoa. Tämän toisen 'vuodatuksen' aikana jumalallinen keskus, henki, monadi - kutsuttiinpa sitä sitten millä nimellä tahansa - laskee elämänlangan korkeimmille tasoille [Tahto (Atma) - Intuitio (Buddhi) - Äly (Manas)] ja pujottaa siihen korkeammat pysyvät atomit, joiden tarkoituksena on toimia noiden korkeampien ruumiiden keskuksina. Tämä ihmisen henkinen kolminaisuus on siten eräänlainen kosminen molekyyli. Alin näistä pysyvistä atomeista - manasinen pysyvä atomi - joka liittyy abstraktiseen älyyn, muodostaa ytimen, jonka ympärille yksilöitynyt sielu aikanaan kehittyy.
Kristillinen traditio sisältää myös kuvauksen tästä
tapahtumasta. Paavali kirjoittaa siitä korinttolaisille (I
Kor:15;38,40). Alkutekstiä en ole tutkinut, mutta esim.
englantilainen Uusi Testamentti (Jaakko-kuninkaan versio)
käyttää kyseisessä kohdassa sanoja body (= ruumis) ja seed (=
siemen), joka muuten esiintyy usein pysyvän atomin synonyyminä
okkulttisessa kirjallisuudessa. Suomalaisessa versiossa
käytetään jostain syystä sanoja jyvä ja varsi.
Englantilaisittain tuo kohta kuuluu:
'Mutta Jumala antaa sille ruumiin, sellaisen kuin tahtoo
ja jokaiselle siemenelle oman ruumiin.'
Se että kyse nimenomaan on tästä tapahtumasta, paljastuu
pari jaetta myöhemmin, jolloin Paavali toteaa:
'Ja on olemassa taivaallisia ruumiita ja maallisia ruumiita;
mutta toinen on taivaallisten kirkkaus, toinen taas maallisten.'
Toinen suuri 'vuodatus' jakaantuu tavallaan kahteen osaan: alaspäiseen ja ylöspäiseen kaareen - aineellistumisprosessiin ja henkistymisprosessiin. Alaspäiselle kaarelle kuuluvat ns. elementaalikunnat. Kivikunta muodostaa käännekohdan. Ylöspäisellä kaarella ovat kasvi-, eläin- ja ihmiskunta. Nämä edustavat erilaisia asteita muodon ja tajunnan kehityksessä.
Kolmas 'vuodatus' yhdistää hengen aineeseen. Näiden kohtaaminen aiheuttaa yksilöllisen sielun syntymisen. Eläin-ihmisestä tulee ihminen ja hän aloittaa pitkän paluumatkansa takaisin siihen lähteeseen, josta hän on tullut.
Hengen ja aineen kosketusta on usein havainnollistettu vertaamalla sitä sähkövaloon. Yhdistettäessä sähkö aineeseen syntyy valo - kolmas tekijä, joka ei sinänsä muistuta kumpaakaan alkuperäistä. Okkulttista kieltä käyttäen: kun hengen sähkötuli yhdistyy aineen kitkatuleen syntyy aurinkotuli, jota sanomme sieluksi. Sielu valaisee aineellisuuden luolan ja paljastaa kulkijalle polun. Tämän yksilöitymistapahtuman sanotaan tapahtuneen tällä planeetalla noin 18.000.000 vuotta sitten.
Yksilöityminen ei siis suoranaisesti ole kehityksen tulos,
joskin se edellyttää tiettyä valmiutta. Siitä on parempi
puhua kriisinä, koska vaikuttavat voimat ovat 'ulkopuolisia'.
Sielun valo syttyy vasta kun hengen sähkötuli kytkeytyy
päälle.
(ks. Alice A. Bailey: Esoteric Psychology I, sivut 168-169).
Sielu on jonkin aikaa ollut tieteeltä unohduksissa. Luovuustutkimus tulee olemaan eräs todennäköisimpiä tähän kysymykseen törmääjistä. Tältä alueelta on siis varsin paljon odotettavissa. Nykyään sieluun uskoo lähinnä kaksi eri ihmistyyppiä: lapsenomaiset ja uskonnollisesti värittyneet ihmiset, sekä ne, joille sielu on koettua todellisuutta.
SIELU
Sana sielu on oikeastaan hyvin moniselitteinen. Sillä voidaan tarkoittaa hengen ja aineen yhdistymisen tulosta, muodon ottanutta elämää, joka paljastaa jumalallisuuden attraktiivisen luonteen. Tämä muodon ottanut elämä kasvattaa kaikissa olennoissa olevaa rakkautta ja paljastaa lopulta koko luomisen tarkoituksen. Tällainen selitys on kaikkein yksinkertaisin ja siitä syystä rajoitetuin. On syytä panna merkille että jos ihmisen voidaan sanoa ilmentävän sekä tiettyä laatua - ominaisuuksia - että tarkoitusta sen eri asteissa, niin voimme sanoa samaa esimerkiksi tuosta suuremmasta kokonaisuudesta, jota kutsumme aurinkokunnaksi.
Voisimme puhua sielusta myös älyllisenä prinsiippinä,
älynä, jonka piirteinä ovat mieli ja mentaalinen tietoisuus,
jotka ilmenevät analysointi-, erotus-, valikoimis- ja
hylkäämiskykynä kaikkine niihin liittyvine piirteineen. Niin
kauan kuin ihminen samastuu omaan ilmentymäänsä - omaan
persoonallisuuteensa - nämä mentaaliset aspektit aiheuttavat
hänessä 'erillisyyden suuren harhan'. Muoto harhauttaa hänet.
Hän pitää itseään muotona ja samastuu ulkoiseen
ilmentymäänsä. Patanjali puhuu tästä aiheesta Joogasutriensa
II kirjan 5. sutrassa:
'Harha (avidya) on tila, jossa ihminen sekoittaa pysyvän,
puhtaan, autuaan ja Itsen siihen mikä on pysymätöntä,
epäpuhdasta, tuskallista ja ei-itseä.'
Kyse on siis sielun kyvyn väärästä käytöstä. Tietynasteisesta erotuskyvyn puutteesta, mikä on varsin yleinen ilmiö nykymaailmassa.
Sielusta voidaan puhua myös tiettyjen sädevaikutusten alaisena valoyksikkönä. Se on värähtelevä energiakeskus, joka on liittynyt alempiin tasoihin. Se on luonteeltaan tajuinen kolmeen eri suuntaan: ylöspäin eli jumal-tietoinen, omalla tasollaan eli ryhmätajuinen ja alaspäin eli itsetajuinen. Itse-tajuisuus edellyttää siten persoonallisuutta. Ihmisten väliset suhteet ja lisäksi tietoisuus oman sielun laadusta muodostavat ryhmätajuisuuden, joka on meidän nykyisen kehityksemme päämäärä. Tällainen sieluryhmä vetää ihmistä puoleensa tietyssä kehitysvaiheessa. Jumal-tietoisuus liittyy lähinnä sielun omaan 'kasvuun', sen tietoisuuteen hengestä.
Yleisellä tasolla voimme puhua sielusta myös aistivuusperiaatteena, joka on kaiken ulkoisen ilmentymisen takana, joka läpäisee kaikki muodot ja muodostaa osan suuremmasta tajunnasta. Sielu - aineeseen vajonneena - on aluksi pelkkää aistivuutta. Sitten se kehittää laatua ja kykyä reagoida erilaisiin värähtelyihin ja ulkomaailmaan. Tällaisena sielu esiintyy kaikissa ihmisen alapuolella olevissa luomakunnissa.
Kun sielu lisää itseensä itsetietoisuuden, syntyy ihminen. Kun tähän lisätään ryhmätajuisuus, saamme ns. 'polulla kulkijan'. Kun tähän lisätään tietoisuus kokonaisuutta koskevasta suunnitelmasta, saamme ns. 'vihkimyspolulla kulkijan'.
Rakenteellisesti ihmisen sielu muodostuu kolmesta persoonallisuuden pysyvästä atomista, jotka on kiedottu älyaineen kuoreen. Kehityksensä alkuvaiheessa ihmissielu on melko läpikuultava ja omalla tasollaan uinuva. Okkultismissa sielu on siis kehittyvä, jälleensyntymisjaksoa hallitseva yksikkö, joka tuhoutuu tuon jakson lopulla tarpeettomana. Sielun kehitys tapahtuu persoonallisuuden välityksellä. Ihminen saa kokemuksia alemmista maailmoista ja oppii elämä elämältä paremmin hallitsemaan ilmentymisensä maailmat. Sielu on myös alin jälleensyntymästä toiseen siirtyvä tekijä. Jos ihminen ei muista jälleensyntymiään, se johtuu yksinkertaisesti siitä ettei hän ole sielutajuinen.
Lienee paikallaan huomauttaa ettei sielun tason tajunta ole erillinen siinä mielessä kuin me asian ymmärrämme. Yksilöllinen se kuitenkin on. Emme siis periaatteessa voi puhua 'minun sielustani' ja 'sinun sielustasi'. Sielu on osa suurempaa kokonaisuutta ja tällaisena osana se on tietoinen kaikista muista sieluista. Tällainen ajatus johtaa mielenkiintoiseen hypoteesiin toisenlaisesta tiedonhankintamenetelmästä. Tiedonhankintamenetelmäthän on jaettavissa pääasiallisesti kolmeen eri muotoon: välitön kokeminen, johtopäätösten teko ja kolmanneksi juuri tuo sisäinen näkeminen. Tämän mukaisesti tieto esiintyy kolmena eri asteena: mielipiteenä, tieteenä ja valaistuneisuutena.
SYYRUUMIIN ELI SIELUN KEHITYS
Sielu on joskus kuvattu yhdeksänlehtisenä lootuksena. Nämä terälehdet kuvaavat tietynlaisia ominaisuuksia, jotka ihminen kehityshistoriansa aikana käy läpi. Luku yhdeksän tulee siitä että ihmisen kolminaisuus: tahto, rakkaus ja aktiivinen äly toimivat jokaisella persoonallisuuden kolmesta tasosta: fyysinen, astraalinen (eli tunne) ja mentaalinen (eli äly).
Tahto ilmenee persoonallisuudessa uhrautuvaisuutena. Tämä on syytä muistaa jotta sitä ei sekoiteta 'hinkumiseen'.
Voisimme pikaisesti ja periaatteellisesti käydä läpi näiden terälehtien - ihmisen tiettyjen ominaisuuksien - kehityksen:
Näiden terälehtien kehittyessä fyysinen pysyvä atomi tulee säteileväksi.
Näiden terälehtien kehittyessä astraalinen pysyvä atomi tulee säteileväksi. Se värähtelee yhdessä fyysisen pysyvän atomin kanssa.
Näiden terälehtien avauduttua mentaalinen yksikkö tulee
säteileväksi valopisteeksi. Ihmisen sielu on täysin
kehittynyt.
(ks. Alice A. Bailey: A Treatise on Cosmic Fire, sivut 822-823.
LUCIS, 1925.)
PERSOONALLISUUS
Kaikki on luonnossa rytmillistä. On olemassa sisäistymisen jaksoja ja ulkonaistumisen jaksoja. Tämä pitää paikkansa myös sielun suhteen. Sillä on omat 'kokemisen kautensa' ja 'sulattelemisen kautensa'. Tällaista jaksoittaisuutta on usein kuvattu sanalla 'jälleensyntyminen'. Jälleensyntymistä ei pidä sekoittaa sielunvaellusoppiin. Itse asiassa sana 'jälleensyntyminen' pitäisi korvata ilmaisulla 'sielun jaksoittainen ilmeneminen'.
Sielu toistaa omalla tasollaan hengen (monadin) menetelmän. Se pujottaa elämän lankaan persoonalliset pysyvät atomit. Nämä toimivat alempien ruumiiden tai käyttövälineiden keskusyksikköinä.
Kun sielussa herää halu jälleensyntymiseen, se lähettää virtauksen pitkin elämänlankaa. Tämä virtaus herättää pysyvät atomit toimintaan. Ne vetävät värähtelyllään puoleensa samalla tavalla värähtelevää ainetta ja luovat näin nuo alemmat ruumiit, tietynlaiset voimakentät, joiden värähtelyjä ja toimintoja olemme tottuneet sanomaan elämyksiksi ja kokemuksiksi. Näissä kentissä tapahtuvat muutokset ja virtaukset vaikuttavat pysyvien atomien värähtelytiloihin. Tässä voitaisiin mallina ajatella vaikkapa holografiaa. Elämänlankaa pitkin sykkeinä virtaavat tahtoimpulssit vastaavat laser-sädettä. Pysyvät atomit toimivat siten kykyjen säilyttäjinä. Ne imevät itseensä ihmisen kokemukset ja säilyttävät ne muistissaan.
Ihmisen pysyvien atomien ja persoonallisuuden käyttövälineiden vaikutus on myös rytmillistä. Nämä alemmat kehot ovat kehittyneet kehityshistorian eri vaiheissa. Tätä jaksoittaisuutta noudattaen sielu ottaa ne hallintaansa jokaisessa jälleensyntymässä eri ikäkausina. Tämä haltuun ottaminen aiheuttaa tietyt kriisit sielun elämässä.
(ks. Alice. A. Bailey: Esoteric Psychology II, sivu 53).
Lienee paikallaan sanoa muutama sana persoonallisuuden eri ruumiista. Ne pysyvät koossa - jos nyt tällaista sanontaa voi käyttää - sielun attraktiovoiman vaikutuksesta. Tajunnantilat ja niiden vaihtelut edellyttävät tiettyjä virtauksia näissä energiakentissä. Energioiden laatu määrää tajunnantilan laadun ja niiden virtausnopeus tavallaan sen voimakkuuden. Ihminen ottaa näitä energioita persoonallisuuden ulkopuolelta. erilaisilla energioilla on näissä kentissä omat polttopisteensä. Näitä polttopisteitä on yleensä itämaisittain nimitetty chakroiksi eli 'pyöriksi'. Chakrojen toiminta on tajunnan kannalta varsin merkityksellistä. Ne voivat olla uinuvassa tilassa, jolloin ihminen on täysin kykenemätön ottamaan vastaan tietyntyyppisiä energioita, tai ne voivat olla puolittaisessa toiminnassa, jolloin ihmisellä on jonkinlainen kosketus noihin energioihin ja näihin liittyviin tajunnantiloihin. Kun ihminen on täysin tietoinen ja vastaanottavainen tietyille energioille, näitä värähtelyjä vastaavat chakrat ovat täysin auki.
Sielun kehityksen kannalta juuri näiden keskusten toiminta on ensiarvoisen tärkeää. Ihminen ei saavuta korkeampia tajunnantiloja vääntelemällä ja kääntelemällä ajatuksia mielessään, joskin älyn harjaantuneisuus on eräs intuition perusedellytys, vaan saamalla aikaan muutoksia chakroissa ja energiakentissä. Chakrojen toiminnalle teoreettista älyilyä paljon tärkeämpää on ns. suurten hyveitten harjoittaminen, ei chakroihin keskittyminen. Esimerkiksi sydänkeskus toimii ainoastaan ryhmätajuisuuden energioiden välittäjänä. Tämä selittää mm. sen miksi jotkut suhteellisen 'oppimattomat' ihmiset ajavat kirkkaasti joidenkin älymystön edustajien ohi mitä sielun kehittyneisyyteen tulee.
FYYSINEN RUUMIS jakaantuu okkultismin mukaan kahteen osaan: konkreettisen aineelliseen ja eteeriseen (vitaaliseen). Konkreettisen aineellinen ruumis on meille jo hyvinkin tuttu koska se on ollut tieteellisen mielenkiinnon kohteena jo kauan. Eteerinen kaksoispuoli sen sijaan on vasta tulossa tieteellisen mielenkiinnon kohteeksi. Tämä konkreettis-eteerinen pari muodostaa tavallaan passiivinen-aktiivinen vastakohtaparin. Konkreettinen ruumis toimii passiivisena automaattina. Okkulttisesti ottaen se ei ole prinsiippi. Se rakentuu eteerisen ruumin verkoston muodostamaan muottiin tai kehikkoon. Eetteriruumis ikäänkuin vetää 'tomua' päälleen. Kuolemassa se puhaltaa tuon 'tomun' pois. On syytä muistaa ettei elämä ja kuolema muodosta toistensa vastakohtia, vaikka yleensä näin luullaan. Kuoleman vastakohta on syntymä.
Kuolematutkimus muodostaa erään mielenkiintoisen ja kauan
odotetun tutkimusalueen. Eräs tämän alan pioneereista,
lääkäri Raymond Moody Jr. on kirjassaan LIFE AFTER LIFE tehnyt
yhteenvedon parista sadasta kertomuksesta, jotka hän kuuli
leikkauspöydällä kuolleilta ja takaisin herätetyiltä
ihmisiltä. Pääpiirteissään kuolemistapahtuma on hänen
mukaansa seuraava:
'Ensiksi ihminen kuulee lääkärin julistavan hänet kuolleeksi.
Seuraavaksi hän alkaa kuulla kiusallista surinaa tai soivaa
ääntä ja tuntee lentävänsä valtavalla nopeudella pitkin
pimeää tunnelia. Äkkiä kaikki muuttuu valoisaksi ja hän
havaitsee olevansa ruumiinsa ulkopuolella ja seuraavansa
elvytysyrityksiä. Sitten alkaa tapahtua muuta. Kuolleita
sukulaisia ja ystäviä ilmestyy häntä tervehtimään ja
auttamaan. Hän kohtaa erään lämpöä ja rakkautta huokuvan
valo-olennon, jonka kaltaista hän ei milloinkaan aikaisemmin ole
tavannut. Tämä esittää hänelle kysymyksiä - ilman sanoja.
'Onko hän valmis kuolemaan? Onko hän oppinut jotakin
elämänsä aikana? Onko hän oppinut rakastamaan
lähimmäisiään?' Nämä kysymykset panevat hänet miettimään
juuri päättynyttä maallista elämää. Tuo valo-olento
näyttää lisäksi hänelle menneen maallisen elämän
päätapahtumia. Tämän jälkeen hän lähtee liikkeelle ja
tulee jonkinlaiselle rajalle. Äkkiä hän havaitsee ettei hänen
aikansa olekaan vielä tullut ja vastahakoisesti hän lähtee
liikkumaan takaisin. Hän herää omassa ruumiissaan ja jatkaa
maallista elämäänsä. Aluksi hän yrittää kertoa
kokemuksistaan toisille, mutta saatuaan tarpeeksi 'nokilleen'
luopuu tästä ja odottaa täysin muuttuneena tuota suurta
vapauttavaa tapahtumaa.'
Moody: LIFE AFTER LIFE, Bantam 1975, sivut 21-22.
EETTERIRUUMIS, vitaalikeho, energiakeho koostuu
hienoista energiasäikeistä, joita intialaiset nimittävät
'naadeiksi'. Nämä energialangat muodostavat eräänlaisen
tiheän verkoston. eetteriruumis toimii pääasiassa kolmella
tavalla: se vastaanottaa, assimiloi ja välittää vitaalivoimaa
eli 'praanaa', joka on peräisin auringosta. Tämä vitaalivoima
on käsitteenä universaali. Polynesialaiset kahunat antoivat
sille nimeksi 'mana', kiinalaiset antoivat sille nimen 'qi',
Reichenbach käytti siitä nimeä 'od', Wilhelm Reich antoi sille
nimen 'orgon', j.n.e., j.n.e. Vitaalivoima eli 'praana' imeytyy
eetteriruumiiseen lapaluiden välissä olevasta
energiakeskuksesta, virtaa pallean yläpuolella olevaan
keskukseen ja täältä eteeriseen pernaan, josta se välittyy
kaikkialle, koko elimistöön. Eetteriruumiin energiakeskukset
ovat 'naadien' risteyskohtia. Suuret selkärangan keskukset ovat
pisteitä, joissa 21 'naadin' sanotaan risteävän. Pienempiä,
14 'naadin' leikkauskohtia on 21 kappaletta. Vieläkin
pienempiä, 7 'naadin' leikkauskohtia sanotaan olevan 49 ja
näitäkin pienempiä sanotaan kehossa olevan satoja. On oletettu
että nämä pienet leikkauskohdat, energiakeskukset, olisivat
akupunktiopisteitä. Akupunktiota ei toistaiseksi ole kyetty
selittämään puhtaasti fyysisistä lähtökohdista. Suurten
keskusten fyysisinä ulkonaistumine ovat sisäeritysrauhaset.
Endokrinologia eli sisäeritysoppi on siten okkulttiselta
kannalta eräs kiintoisimpia lääketieteen haaroja. Yleensä
ottaen pallean alapuoliset keskukset liittyvät persoonallisiin
tajunnantiloihin ja yläpuoliset ei-persoonallisiin. Tahdolla,
rakkaudella ja älyllä - tuolla ihmisen kolminaisuudella - on
siten kehossa sekä persoonalliset että ei-persoonalliset
keskuksensa. seitsemäs keskus, silmäkulmien välissä oleva
'ajna-chakra' liittyy eheytyneeseen persoonallisuuteen. Se
hallitsee kokonaisuutta ja sen fyysinen vastine, aivolisäke,
säätelee muiden rauhasten toimintoja ja kokonaisuuden
tasapainoisuutta. Ottakaamme näistä muutamia esimerkkejä:
Ihmisen aktiivinen, luova aspekti liittyy ristiluukeskukseen ja kurkkukeskukseen. Ristiluukeskuksen sisäeritysvastineena ovat sukurauhaset, kurkkukeskuksen sisäeritysvastineena on kilpirauhanen. Ristiluukeskus ja sukurauhaset liittyvät ihmisen fyysiseen luovuuteen, kykyyn tuottaa jälkeläisiä. Kurkkukeskus ja kilpirauhanen liittyvät korkeampaan, älyllisen luomiseen. Esimerkiksi kretinismi, jossa esiintyy tietynlaista vajaamielisyyttä, liittyy tämän keskuksen vajaatoimintaan. On luonnollisesti pantava merkille että tällaiset eteeris-fyysisen järjestelmän toimintahäiriöt saattavat johtua paitsi energiatilojen häiriöistä (tärkeämpi syy) myös tiettyjen aineiden puutteesta - kilpirauhasen tapauksessa jodin, sukurauhasten suhteen esimerkiksi sinkin puutteesta. Mielenkiintoinen seikka on se että nämä parilliset keskukset aloittavat toimintansa samaan aikaan, murrosiässä, minkä havaitsee erityisen selvästi pojilla; sukukypsyyden saavuttaminen ja äänenmurros liittyvät toisiinsa. Kurkkukeskus on erityisen merkittävä ajatusmuotojen luomisessa, magiassa, jossa mantra-sastra ('syntysanojen tuntemus') näyttelee pääroolia. Tällaista äänen luovaa toimintaa on jo jonkin aikaa tutkittu meidänkin aikanamme. Aiheesta kiinnostuneet tutkikoot esimerkiksi Hans Jennyn teoksia symatiikasta.
Toisena esimerkkinä olkoon tahto-aspektin ilmeneminen. 'Tahto olla olemassa', joka panee koko jälleensyntymisprosessin käyntiin, liittyy päälakikeskukseen ja selkärangan tyvikeskukseen. Selkärangan tyvikeskus liittyy lisämunuaisiin, jotka erittävät adrenaliinia. Elimistön adrenaliinipitoisuus kohoaa valtavasti silloin kun ihmisen olemassaolo on uhattuna. Mielenkiintoista tässä on se että lisämunuaisten kudostyyppiä, kromaffiinikudosta, joka värjäytyy kromilla siniseksi ja joka erittää tuota hormonia, esiintyy pitkin koko hermostoa selkärangan molemmin puolin sijaitsevissa sympatikuksen hermosolmukkeissa. Jotkut ovat olleet sitä mieltä että kyse olisi joogasta tuttujen selkärangan kanavien - idaan ja pingalaan - fyysisistä vastineista.
ASTRAALIRUUMIS koostuu tunne-energioista, emotionaalisista voimista. Se on erittäin herkkä vaikutuksille. Jokainen ympäristön tunnetila, jokainen voimakas ääni saa sen värähtelemään. Suurin osa ihmiskuntaa samastuu tähän käyttövälineeseensä. Se on toistaiseksi maailmaa hallitseva tekijä - massoja ja massaliikkeitä hallitseva. Sen voimakkaan toiminnan vuoksi se on erittäin ongelmallinen ja vaikeasti hallittava. Hallinta ja astraalinen puhdistuminen saavutetaan tarkkailemalla kaikkia tajunnan piiriin päivittäin tulevia impulsseja. Alemmat halut poistetaan, korkeammat (esim. kehittymisen halu) jätetään. Lisäksi on erittäin hyödyllistä pyrkiä päivittäin kosketuksiin korkeamman itsen kanssa ja pyrkiä elämään sen vaikutuksen alaisena. Näin menetellen astraaliruumis puhdistuu, siitä häviää kaikki karkeampi aines ja se koostuu lopulta vain atomisen alatason aineesta. Jokaisen ihmisen on jossain kehityshistoriansa vaiheessa opittava tuntemaan ne tilanteet, jotka aiheuttavat hänen tunnepuolensa voimakkaat värähtelyt ja opittava hallitsemaan ne. On huomattava etteivät sielun luonnolliset olotilat - tyyneys ja ilo - ole astraalisia tunnetiloja. Astraaliset tunnetilat ovat persoonallisia. Esimerkiksi silloin kun ihminen on polarisoitunut älytasolle, tunne menettää persoonallisena ilmiönä merkityksensä ja tyhjänpäiväisen tenhovoimansa. Ihminen pystyy toimimaan tehokkaasti huolimatta siitä mitä hän kulloinkin tuntee.
ÄLYRUUMIS, mentaaliruumis, alempi äly, koostuu älytason aineksesta, jonka ihminen on tavallaan varannut tarkoituksiinsa. Tämä älyruumis rakentuu ns. 'mentaalisen yksikön' ympärille.
ÄLYTASO on sikäli merkittävä että siellä sijaitsee ihmisen kolme tärkeää tekijää. Hengen alin piste eli manasinen pysyvä atomi, persoonallisuuden korkein piste eli mentaalinen yksikkö ja kolmantena tekijänä hengen ja persoonallisuuden yhdistäjä eli sielu. Kehityksen tarkoituksena on yhdistää nuo pysyvät yksiköt, manasinen pysyvä atomi ja mentaalinen yksikkö. Tämä tapahtuu parhaiten mietiskelyn eli meditaation avulla. Meditaatio ei ole minkään yksinkertaisen mantran toistamisella aikaansaatua transsia. Transsi sinänsä on vaarallinen tila. Todellinen meditaatio jakaantuu tavallaan kahteen vaiheeseen. Tämä johtuu siitä että nuo yksiköt saatetaan synkroniseen toimintaan yhdistämällä ensin mentaalinen yksikkö sieluun, jolloin ihmisestä tulee sieluun sulautunut persoonallisuus ja tämän jälkeen sielu manasiseen pysyvään atomiin, jolloin tajunta muuttuu henkiseksi, kosmiseksi. Kun tämä on tehty, tulee sielun välitystehtävä tarpeettomaksi ja se tuhoutuu - ihmisen jälleensyntymisjakso on ohi - hän on 'päivätajuinen' hengessään.
Varsinaisena ongelmana tässä prosessissa on älytason
automaattisesti ja alati liikkuvan aineen, 'chittan', hallinta.
Patanjali aloittaa Joogasutransa toteamalla:
'Jooga on mielenliikkeiden (chittan) hallintaa.'
Tuolla aineksella on nimitäin oma kehityssuuntansa, jota se pyrkii seuraamaan. Se pitää voimakkaista värähtelyistä ja haluaa toistaa niitä. Jokainen varmasti tuntee tuon aineksen levottoman luonteen. Jos ihminen koettaa olla puoli minuuttia hiljaa, ehtii hänen mielessään käydä lukuisa joukko erilaisia ajatuksia. Tehokkaan älyn tunnusmerkki on rytmillisyys (sattwa). Levoton liike on saatava loppumaan. Ajatelkaamme esimerkiksi sydänlihasta, erästä rytmillisyyden perikuvaa. Mitä tapahtuisi jos se täyden toiminnan ja täyden levon jaksoittaisuuden sijasta värisisikin hermostuneesti kaiken aikaa. Juuri näin on älyn laita normaalisti. Se saatetaan rytmilliseksi mietiskelemällä. Mietiskely on luonteeltaan itse alullepantu kasvutapahtuma, joka perustuu tahdon käyttöön, käytössä olevan mekanismin tuntemiseen ja voimavarojen oikeaan arviointiin. Mietiskely luo uuden ihmistyypin - sieluun sulautuneen persoonallisuuden. Tahdon merkitys tässä toiminnassa on aivan ratkaiseva. Tämä on eräs niistä syistä miksi okkultismi perustuu täydelliseen vapaaehtoisuuteen. Ellei ihmisellä ole kehittynyttä tahtoa, hän joutuu heti seuraavassa vaiheessa vaikeuksiin.
Lienee syytä korostaa vielä sitä ettei korkeampi älytoiminta ole urautunutta. Urautuneisuus kuuluu alemman älyn piiriin ja se johtuu mielen aineksen, chittan, laadusta. Se toistaa oppimiaan ajatusratoja kuin juna ja saattaa siten murskata todellisen ihmisen alleen. Ongelmaa mutkistaa valtavasti ihmisen taipumus samastua persoonallisuutensa käyttövälineisiin.
Tohtori Roberto Assagioli, psykosynteesin uranuurtaja ja
kehittäjä, on tästä todennut:
'Meitä hallitsee kaikki se, johon me samastumme. Voimme hallita
kaikkea sellaista, johon me emme samastu.'
(Assagioli: PSYCHOSYNTHESIS, Turnstone 1975, sivu 22.)
Samastumisen lopettamiseksi Assagioli kehottaa ihmistä
jatkuvasti ajattelemaan:
'Minulla on tämä ruumis, mutta minä en ole tämä ruumis.'
'Minulla on tunteet, mutta minä en ole nämä tunteet.'
'Minulla on tämä äly, mutta minä en ole tämä äly.'
Älyn pääasiallisia toimintoja on usein erotettu kolme.
Ensinnäkin on mainittava erotuskyky. Tämän tekijän mainitseminen kuulostaa suoranaiselta latteudelta - kaikkihan sen tietävät. Erotuskyky toimii kuitenkin useassa eri vaiheessa ja usealla eri tavalla. Alin vaihe on minä-tajunnan ja ulkomaailman välinen erottaminen. Tämä ominaisuus ilmenee jokaisessa ihmisessä. Toisena vaiheena on sielun ja persoonallisuuden erottaminen. Tämä onkin jo verrattain harvinaista. Vielä harvinaisempaa on kolmas erotuskyvyn muoto - sielun erottaminen hengestä.
Toinen älyn luonteenpiirre on kyky suunnitelmalliseen toimintaan. Liikkeelle pantuna tämä kyky on suunnaton apu ihmisen kehityksessä.
Kolmantena älyn piirteenä mainitaan usein sopeutumiskyky. Jotkut ovat olleet jopa sitä mieltä että eläinkunnan ja ihmiskunnan välillä vallitseva ero liittyy nimenomaan tähän sopeutumiskykyyn. Olosuhteiden muuttuessa eläimet usein kuolevat kun taas ihminen sopeutuu. Okkulttisesti ottaen eläinkunnan älyainesta, 'chittaa', hallitsee lisäksi tamas-guna eli hitaus-laatu. Tämän laadun aktivointi on eräs ihmiskunnan päätehtävistä. Sopeutumiskyvyllä tarkoitetaan vieläkin syvemmälle menevää tekijää - aineeseen itseensä sisältyvää kykyä sopeutua hengen tarkoituksiin.
Okkultismi tavallaan väittää että ihminen voi halutessaan kehittää täysin tietoisesti esimerkiksi luovuutta. Tähän on olemassa myös tehokkaita menetelmiä, mutta näiden menetelmien luonne ja soveltaminen ovatkin jo toinen juttu....
LÄHTEITÄ:
Assagioli, Robert:
PSYCHOSYNTHESIS, Turnstone Books 1975.
Bailey, Alice A.:
A TREATISE ON COSMIC FIRE, Lucis 1925.
A TREATICE ON WHITE MAGIC, Lucis 1934.
ESOTERIC PSYCHOLOGY I & II Lucis 1936,1942.
ESOTERIC HEALING, Lucis 1953.
Govinda, Anagarika:
THE PSYCHOLOGICAL ATTITUDE OF EARLY BUDDHIST PHILOSOPHY, Rider
1961.
FOUNDATIONS OF TIBETAN MYSTICISM, Rider 1960.
Moody, Raymond:
LIFE AFTER LIFE, Bantam 1975.