@-mail
PROMETHEUS INSTITUTE

PIENI JOHDATUS VÄREIHIN

copyright © 1997 Raimo Lindroos, PROMETHEUS INSTITUTE


Merkittäviä ja mielenkiintoisia kysymyksiä, joihin kaikkiin ihmiskunta ei vielä toistaiseksi ole löytänyt yksiselitteisiä vastauksia.

Värit ovat valon laatuja. Värien ymmärtämiseksi pitäisi ymmärtää valon luonne. Ikävä kyllä materialistinen tiede ei ole kyennyt selittämään valoa yksiselitteisesti. Fysiikassa on kaksi erilaista valo-teoriaa: aaltoteoria ja kvanttiteoria. Tutkimusten ja kokeiden laadusta riippuen tiedemiehet valitsevat näistä aina sen. joka tukee heidän ennakko-näkemyksiään. Näiden erilaisten teorioiden takaa pitäisi löytyä todellisempi yhtenäisteoria.

Väreistä puhuttaessa nojaudutaan aina aaltoteoriaan. Värit ovat valon eri aallonpituuksia. Kvanttiteoria eli fotoneista puhuminen aiheuttaisi väreistä puhuttaessa vaikeuksia. Meidän pitäisi olettaa eriväristen fotoneiden olemassaolo. Kvanttiteoria otetaankin yleensä käyttöön tarkasteltaessa valon voimakkuutta, sen intensiteettiä.

SÄHKÖMAGNEETTINEN SPEKTRI.

Näkyvän valon alue sisältyy ns. sähkömagneettiseen spektriin joka käsittää lämpösäteet, valoaallot, radioaallot, röntgensäteet, j.n.e. Aallonpituuksien yksikkönä käytetään usein nanometriä (nm), joka on metrin tuhannesmiljoonasosa tai ångströmiä (å), joka on metrin sadasmiljoonasosa. Ångströmin ja nanometrin välillä vallitsee siis suhde:1 å = 10 nm; 1 nm = 1/10 å. Millimetreissä lausuttuna nanometri on millimetrin kymmenesmiljoonasosa. Valon fysikaalinen tutkiminen tapahtuu yleisilläsähkömagneettisilla tutkimusmenetelmillä. Se on siis riippumaton silmän näköhavainnoista. Optiikka on osa yleistä sähkömagneettisten säteilyjen tutkimista.

VALO on se sähkömagneettisen spektrin osa, jonka silmät ja aivot tajuavat valoaistimuksena. Tämä alue kattaa aallonpituudet n. 380-780 nm (3800-7800 å). Rajat eivät ole kiinteitä. Joidenkin ihmisten näkökyky ulottuu hieman laajemmalle. Silmää voidaan myös 'virittää' eli totuttaa näkemään korkeampia värähtelytaajuuksia. tri. Walter J. Kilner kertoo eräästä menetelmästä kirjassaan THE HUMAN AURA. Luonnollinen valkoinen valo sisältää kaikki aallonpituudet eli värit. Silmää voidaan kuitenkin 'huijata näkemään valkoista monin eri tavoin. Huijaaminen pätee myös väreihin. Aistimus ja fysikaalinen todellisuus eivät ole yksi ja sama asia. Ihminen ei aisti todellisuutta, hän ei esimerkiksi aisti näkemänsä värin eri osatekijöiden aallonpituuksia.

Molekyylien maailmassa esiintyy ns. optista isomeriaa. Tällä tarkoitetaan sitä että saman summa-kaavan omaavilla, mutta hieman eri tavoin rakentuvilla molekyyleillä on taipumus kiertää polarisoitua valonsädettä tiettyyn suuntaan. Molekyylit voivat olla levo-rotaarisia tai dekstro-rotaarisia (L- tai D-). Luonnolliset aminohapot ovat kaikki L-aminohappoja, sokerit yleensä D-sokereita. Valon kiertymiskulmasta voidaan mm. tehdä johtopäätöksiä aineiden 'puhtaudesta'. Yleisesti tunnettu on myös voimakkaiden valojen vaikutus masennustiloihin (käpyrauhanen, serotoniini, melatoniini). Valolla on siis fysiologista merkitystä. Itse asiassa fotosynteesin vaikutuksesta ihminen 'syö valoa' ja 'hengittää valoa'. Valo on elämälle välttämätöntä.

VÄRIT.

Luonnollinen valkoinen valo, auringonvalo, joka sisältää kaikki aallonpituudet, voidaan prismalla jakaa jatkuvaksi spektriksi, jossa värit sijaitsevat tietyssä, aallonpituuksien mukaisessa järjestyksessä. Sateen kaari syntyy vastaavalla tavalla. Säteilylähteen (esim. tähden) spektrin sisältämistä aallonpituuksista voidaan päätellä lähteen sisältämien aineiden laatu. Tähtien yleiset värierot aiheutuvat kuitenkin erilaisista pintalämpötiloista. Tähdet onkin jaettu spektri-luokkiin (pintalämpötiloja kuvaava Harvard-luokittelu). Eri alkuaineiden spektriviivojen voimakkuudet vaihtelevat näiden spektriluokkien mukaan. Tämä ei kuitenkaan osoita kemiallisia eroja. Yhteytemme maa-planeetan ulkopuoliseen luontoon ja tietämyksemme siitä on lähes täysin valon ja värien varassa. Alkuaineilla on omat spektriviivansa, itse asiassa niiden jaksoittainen järjestelmä perustuu ensisijaisesti niiden röntgenspektreihin; järjestys ei noudata atomipainon kasvua. Alkuaineiden spektriviivat siis antavat suoraa tietoa alkuaineista.

Luonnossa kaikki 'värähtelee'. Väriterapian kannalta on tärkeää löytää vastaus kysymykseen: Onko spektrin värien ja aineiden välinen suhde kaksipuolinen? Toisin sanoen saavatko tietyt värit tietyt aineet jonkinlaiseen 'resonanssiin'. Mikäli vastaus on myönteinen voimme olettaa saavamme tietyillä väreillä aikaan tiettyjä väriin tai väriyhdistelmiin liittyviä erityisiä vaikutuksia. Tällä ajatuksella on omat kauaskantoiset ja laajat seuraukset. Periaatteessa voisimme etsiä esim. minkä tahansa lääkeaineen molekyyliä vastaavat väriyhdistelmät ja käyttää niitä lääkeaineiden tapaan.

Eräs väriterapian uranuurtaja, tri. Ghaliadi, liittää eri alkuaineet eri väreihin seuraavasti:
Sininen: happi, cesium...
Indigo: vismutti, koboltti..
Violetti: aktinium, strontium.
Purppura: litium...
Tulipunainen: argon, mangaani.
Puna-oranssi: kadmium, vety, krypton, neon...
Oranssi: alumiini, kalsium, kupari...
Keltainen: hiili, magnesium...
Kellanvihreä: rikki, rauta...
Vihreä: bariumkloridi, typpi, radium...

Eri sairauksien hoitoon on etsitty parhaita mahdollisia värisävyjä. Värit on jaettu lämpimiin ja kylmiin. Lämpimiä värejä on käytetty kylmän poistamiseen, verenkierron tukkeutuneisuuteen, ym. Kylmiä värejä lämpösairauksiin, tulehduksiin, kuumetauteihin, ym.

Lämpimät värit stimuloivat ja kiihdyttävät toimintoja.
Niitä on väriterapiassa käytetty mm. seuraaviin vaivoihin:
Laihtuminen, raajojen puutuminen, painajaiset, ruokahaluttomuus, ihottumat, savipuoli, kalpeus, keuhkoputkentulehdus, suoliston tulehdus, epilepsia, ihojäkälät, keltatauti, psyykkiset sairaudet, hiusten lähtö, noidannuoli, raajojen halvaus ja heikkous, maksavaivat, mahakatarri, tuhkarokko, reumatismi, tulirokko, tuoreet ja märkivät haavat, jne.

Kylmät värit rauhoittavat toimintoja.
Niitä on väriterapiassa käytetty mm. seuraaviin vaivoihin:
Paiseet, sydämen ja aivojen valtimoiden kovettuminen, partasieni, rakkokatarri, umpisuolentulehdus, verentungos, päänsäryt, struuma, märkiminen, liikalihavuus, nivel-tulehdukset, kihti, peräpukamat, nenäverenvuodot, hermotulehdukset, korvavaivat, nuha, suonikohjut, hammassäryt, ym.

Yksittäisiin elimiin ja kudoksiin Ghaliadi havaitsi värien vaikuttavan seuraavasti:
Sininen: Voimistaa elinvoimaa, poistaa kuumetta, ravitsee hermoja...
Violetti: Rakentaa pernaa, aktivoi lymfaa...
Purppura: Voimistaa sukupuolivoimia, aktivoi laskimoita..
Punainen: Lisää punasoluja, aktivoi toimintoja, voimistaa aisteja...
Oranssi: Voimistaa keuhkoja, aktivoi rauhastoimintoja...
Keltainen: Voimistaa hermoja, aktivoi ruoansulatusta, aktivoi mahalaukkua...
Kellanvihreä: Rakentaa luustoa, tappaa bakteereita...
Sinivihreä: Voimistaa ja parantaa ihoa...

Yleissääntönä on hoitaa sairautta vastakkaisen polariteetin väreillä. Esimerkiksi kuumuutta ja tulehtuneisuutta voidaan poistaa käyttämällä kylmiä värejä (sinistä).

Elimistön ja värien suhteita on myös kuvattu päävärien ja alkiokerroksista kehittyvien rakenteiden suhteina:

EKTODERMI (Sininen): Ihon epiteelikudos. Hiukset. Kynnet. Hermosolut ja hermotukikudos. Aivot ja selkäydin. Aivolisäkkeen etulohko (kasvuhormonit ja aineenvaihdunnan säätely). Lisämunuaisytimen tietyt solut (noradrenaliini ja adrenaliini, verenpaineen säätely). Silmän lasiainen ja verkkokalvo. Aistinelinten epiteelikerrokset. Hammaskiille. Suuontelon etuosat. Emättimen suu. Virtsaputken ulommat osat. ym.

MESODERMI (Punainen): Sydän ja verisuonisto. Munuaisten ja virtsanjohtimien epiteeli. Lisämunuaisen kuori. Kohtu. Munanjohtimet ja emättimen sisimmät osat. Sisäelinten epiteeli (sydänpussi, vatsakalvo). Luusto. Lihaksisto ja sidekudokset. Selkäytimen takaosa. ym.

ENTODERMI (Keltainen): Ruoansulatuskanavan epiteeli. Kilpirauhanen ja lisäkilpirauhaset. Maksa ja haima. Hengitysteiden, keuhkoputkien ja ilmarakkuloiden epiteelit. Virtsarakko. Virtsatiehyeet ja näihin liittyvät rauhaset. Eturauhanen, ym.

Tämä on vain eräs näkemys. Erilaisia näkemyksiä värien olemuksista on olemassa useampia. Näyttää siltä että useimmiten kyseessä ovat pelkät mielipiteet, jotka voidaan pukea tieteelliseltä näyttävään muotoon ryydittämällä niitä ångströmeillä ja nanometreillä. Tilastoidut tutkimustulokset usein puuttuvat.

Eräs amerikkalainen koulukunta, joka käyttää terapiassaan 12 eri värisävyä, kuvailee eri värien vaikutuksia seuraavasti:

PUNAINEN: Stimuloi aistimia. Energisoi maksaa. Rakentaa punasoluja. Vaikuttaa ärsyttävästi ja polttavasti. Nostattaa rakkuloita. Muodostaa märkärakkuloita. Aiheuttaa punoitusta. Syövyttävä.

ORANSSI: Stimuloi hengitystä. Rakentaa keuhkoja. Energisoi kilpirauhasta ja vaimentaa lisä-kilpirauhasten toimintaa. Laukaisee kouristuksia ja spasmeja. Lisää maidon eritystä. Estää riisitautia. Vaikuttaa oksettavasti. Vähentää ilmavaivoja. Voimistaa mahalaukkua. Vaikuttaa aromaattisesti.

KELTAINEN: Stimuloi motoriikkaa. Energisoi ruoansulatuskanavaa. Voimistaa ja parantaa ruoansulatusta. Aktivoi lymfaa. Rakentaa hermostoa. Rauhoittaa pernan toimintaa. Vaikuttaa ulostavasti. Voimistaa sapen eritystä. Estää ja poistaa matovaivoja.

SITRUUNANKELTAINEN: Stimuloi aivoja. Aktivoi kateenkorvaa. Rakentaa luustoa. Estää happamoitumista. Poistaa ja estää keripukkia. Poistaa limaa. Vaikuttaa ulostavasti. Muuntaa ja parantaa kroonisia vaivoja.

VIHREÄ: Stimuloi aivolisäkettä. Rakentaa lihaksia ja kudoksia. Puhdistava ja desinfioiva. Antiseptinen ja taudinaiheuttajia tappava. Luonnon yleisväri, jota voi huoletta käyttää eri sairauksiin.

TURKOOSI: Vaimentaa ja rauhoittaa aivotoimintoja. Rakentaa ihoa. Muuntaa ja parantaa akuutteja sairauksia. Hapan. Jäntevöittää (tonus).

SININEN: Poistaa ja estää kutinaa. Aktivoi hien eritystä. Poistaa kuumetta. Rakentaa vitaalisuutta. Rauhoittaa kaikenlaisia ärsytyksiä. Lievittää kipuja.

INDIGO: Stimuloi lisäkilpirauhasia. Vaimentaa kilpirauhasen toimintaa. Aktivoi fagosyyttien toimintaa. Rauhoittaa hengitystä. Supistava. Rauhoittava. Lievittää kipuja. Estää verenvuotoja. Nesteitä haihduttava ja tiivistävä.

VIOLETTI: Stimuloi pernaa. Rakentaa leukosyyttejä. Rauhoittaa sydäntä. Rauhoittaa lymfa-järjestelmää. Rauhoittaa motoriikkaa.

PURPPURA: Stimuloi ja laajentaa laskimoita. Rauhoittaa munuaisia. Estää ja parantaa malariaa. Rauhoittaa seksuaalisia toimintoja. Rakentaa ja tasapainottaa seksuaalisuutta ylitoiminnallisissa tiloissa. Narkoottinen ja hypnoottinen. Poistaa kuumuutta ja kipuja.

MAGENTA: Stimuloi lisämunuaisia. Energisoi sydäntä. Rakentaa auraa. Tasapainottaa tunteet. Vaikuttaa virtsan eritystä lisäävästi.

HELAKANPUNAINEN: Stimuloi valtimoita. Energisoi munuaisia. Aktivoi sukuelimiä ja -haluja. Rakentaa ja tasapainottaa seksuaalisuutta vajaatiloissa. Supistaa verisuonia. Edistää ja tasapainottaa kuukautisia. Aiheuttaa kohdun supistuksia.

Värien vaikutukset ovat jonkin verran yksilöllisiä. Terminologia saattaa usein olla liian karkeaa. Emme esimerkiksi voi sanoa jonkun värin vaikuttavan suotuisasti maksasairauksiin, ellemme määrittele värejä ja maksasairauksia tarkemmin: ylitilat, vajaatilat, kylmyys, kuumuus. jne.

Väriterapian kehitystä on haitannut sopivan, nopean diagnostiikan puute. Tämän puutteen korjasi ranskalainen tri. Paul Nogier, korva-akupunktion keksijä (kiinalainen korva-akupunktio on ranskalaisilta 'lainattu'), joka kehitteli pulssidiagnostiikasta sopivan menetelmän elimistön reaktioiden tutkimiseksi.

Sekä terveet että sairaat kudokset reagoivat eri tavoin eri taajuuksille ja eri väreille. Tietyt ihoalueet omaavat 'normaalit' värinsä, ts. ne reagoivat terveinä vain tietyille ärsykkeille. Kudoksen sairastuessa se alkaa reagoida 'virheellisesti' eli normaalista poikkeaville ärsykkeille. Siitä, mille väriärsykkeille se reagoi, voidaan päätellä vaivan sijainti ja laatu. Esimerkiksi silloin kun jokin lihaksiston osa reagoi hermostoa kuvaavalle värille, voimme päätellä lihaksen hermotuksen olevan häiriintynyt. Jos E-alueella (hermosto, selkäydin) saadaan refleksi A-suodattimella (Wratten 22) on mahdollista että potilaalla on hermosolujen tai tukikudosten organisoituneisuudessa jokin häiriö. Tämä voi olla jokin selkäydinvamma, kasvannainen tai mahdollisesti syöpä.

Muilla väreillä on omat vastaavuutensa. Terveys voidaan palauttaa sopivia värejä käyttämällä. Tämän jälkeen reagointi virheellisiin ärsykkeisiin loppuu. Tämän voi todeta uusinta-testauksella. Tätä menetelmää voidaan soveltaa universaalisti. Sitä voidaan käyttää paitsi terapeuttisesti vaikuttavien värien valintaan, myös esim. allergiatesteinä, sopivien lääkeaineiden valintaan, sopivien lääkeannostusten valintaan, kemoterapian onnistumisen tutkimiseen ja lääkinnän lopettamisen testaamiseen.

Väriterapian tieteellinen tutkimuksen edellytyksenä on tietenkin se että kaikki tutkijat käyttävät samoja värisävyjä tai määrittelevät tarkasti käyttämiensä värien aallonpituudet. Ranskalainen koulukunta on ottanut käyttöön Kodakin valmistamat suodattimet. Nämä suodattimet on numeroitu. (KW =Kodak Wratten).
A. KW 22 (oranssi)Solut, solujen organisoituminen, (häiriintyneenä esim. syöpä).
B. KW 25 (kirkkaan punainen) Interoseptiivinen, suolisto, parasympatikusta aktivoiva.
C. KW 4 (keltainen)Proprioseptiivinen, mesoderminen. Sympatikus, kineettinen.
D. KW 23A (tango-punainen) Kommissuraalinen, aivopuoliskoja yhdistävä, koordinoiva.
E. KW 44 (petrolin sininen) Eksteroseptiivinen, ektodermaalinen, hermostoon liittyvä.
F. KW 48 (tumman sininen)Metabolinen ja subkortikaalinen.
G. KW 30 (magenta-purppura) Emotionaalinen, psyykkinen, kortikaalinen.

Ihminen ei ole pelkkää fysiologiaa ja anatomiaa, vaan kokonaisvaltainen psykofyysinen olento. Väreillä tiedetään olevan voimakas vaikutus mielentiloihin. Ihmisillä on 'lempivärejä' ja toisaalta on olemassa sellaisia värejä, joita he eivät voi sietää, tulevat jopa huonovointisiksi näistä. Nämä vaihtelevat yksilöllisesti. Vanha temperamenttioppi, joka näyttää olevan egyptiläisiltä peräisin, jakaa ihmiset neljään eri temperamenttiin. Näitä vastaavat värit ovat:
Sangviininen: verevä, positiivinen, eloisa - keltainen.
Koleerinen: sapekas, nopea, raisu, ärtynyt - punainen.
Flegmaattinen: limainen, mukavuudenhaluinen - tummanvihreä.
Melankolinen: 'musta-sapekas', negatiivinen - tummansininen.

Edellä olevat ovat temperamenttien omia värejä. Värien suhteen voidaan havaita sangviinisen ja melankolisen olevan toistensa komplementteja; samoin koleerisen ja flegmaattisen. Ylettömyyksiä voidaan korjailla komplementtiväreillä. Keltainen tai oranssi auttaa melankoliassa, sininen rauhoittaa ylettömässä innostuneisuudessa. Vihreä rauhoittaa sapekkaan koleerikon ja punainen aktivoi laiskan flegmaatikon.

Eriväriset ympäristöt vaikuttavat toimintoihin eri tavalla. Ne altistavat tietyille mielentiloille. On todettu että keltaisessa huoneessa ihminen on matemaattisempi kuin sinisessä tai vihreässä. Sinisen tiedetään lietsovan hartaita, sisäänpäin kääntyneitä mielentiloja. Vihreä, joka on luonnon yleisväri, on rauhoittava ja yleisparantava. Sitä voi turvallisesti käyttää aina. Oranssi on monille liian voimakas, mutta esim. masennuksen se saattaa viedä puolessa tunnissa.

Nämä ovat yleisiä sääntöjä, mutta todellisuus ei tietenkään ole aina näin yksinkertainen.
Nykyään ollaan keskitytty mielentilojen hoitoon sisäeritysjärjestelmän tasapainottamisella.

Värien vaikutukset ovat yksilöllisiä, samoin värien subjektiiviset kokemukset ja niiden kuvaaminen. Värinimikkeet ja niiden liittäminen tiettyihin havaintoihin on oppimisen tulosta.

Seuraava mielenkiintoinen kuvaus kokemusten tutkimisen vaikeuksista ja kokeiden suunnittelusta on otettu Robert Pluchik'in teoksesta Foundations of Experimental Research (1974; sivut 84-85):

VÄRIPOPULAATION MÄÄRITTELY.

"On olemassa tilanteita, joissa stimulusten alue ei ole ääretön, mutta epäselvästi tai epätäydellisesti määritelty. Eräs esimerkki tästä ovat värit. Kysymys, johon pitäisi löytyä vastaus, kuuluu: Kuinka monta värien nimeä tarvitaan kuvaamaan koko väri-avaruutta tai värien kokemista? Jos kykenisimme vastaamaan tähän kysymykseen, voisimme käyttää tätä nimistöä kaikkeen värejä koskevaan tutkimukseen.

"Chapanis (1965) pyrki mielenkiintoisella tavalla löytämään vastauksen tähän kysymykseen; seuraava selvitys perustuu hänen tutkimuksiinsa.

"Englannin kielessä on tuhansia värien nimityksiä ja lisää keksitään kaiken aikaa, mainostarkoituksiin. Joidenkin suosikki-romaanien tutkiminen paljastaa kuitenkin että niissä käytetään vain noin tusinaa erilaista väri-nimeä. Jossakin näiden äärimmäisyyksien välissä pitäisi löytyä sellainen väri-nimien sarja, jonka avulla voisimme selkeästi erotella ja kuvata kaikki ihmisen värikokemusten erotteluun liittyvät ilmiöt.

"Chapanis lähestyi ongelmaa valitsemalla National Bureau of Standards'in värisanakirjasta suuren joukon värinimikkeitä ja liittämällä näihin lisämääreitä, kuten 'voimakas', 'puhdas', 'tumma' ja 'vaalea'. Kaikki perusvärien nimikkeet varustettiin tällaisilla lisämääreillä ja lopputulokseksi saatiin 233 nimikettä. Tämän jälkeen pöydälle levitettiin Munsell'in värikirjan värinäytteet' joita oli kaikkiaan 1359. Näiden katsottiin edustavan kaikkia sävyjä, kirkkauksia ja kylläisyystasoja. Tämän jälkeen koehenkilöille annettiin tiettyjä värinimikkeitä, kuten 'vaalean purppura' ja heitä pyydettiin etsimään näytteiden joukosta annettu ja nimikkeitä vastaavat näytteet. Kokeeseen osallistui 40 koehenkilöä, 20 miestä ja 20 naista.

"Analyysi suunniteltiin paljastamaan värien valinnassa koehenkilöstä toiseen vakiona pysyvät muuttujat. Havaittiin että esimerkiksi violetti ja purppura menivät huomattavassa määrin päällekkäin ja ettei tiettyjä väriyhdistelmiä, kuten vihreänkeltainen ja kellan-vihreä, kyetty erottelemaan toisistaan.

"Käytännön tasolla lisämääreet 'puhdas', 'voimakas' ja 'värikylläinen' merkitsivät samaa, kuten myös termit 'syvä' ja 'tumma' sekä 'vaalea' ja 'kirkas'. Lopuksi arvioitiin se värinimikkeiden kokonaismäärä, joka tarvitaan kuvaa maan Munsell'in 1359 värinäytettä. Väri-nimikkeiden kokonaismääräksi saatiin noin 55. Näin oli saatu kartoitetuksi yksi stimulusalue, jonka osa-alueita voitaisiin käyttää minkä tahansa värikokemuksen tutkimiseen. Tätä populaation määrittelemisen ideaa voidaan soveltaa myös muiden havaitsemisen ongelmien tutkimiseen."

Värikokemuksista puhuminen edellyttäisi siis yhteistä noin 55-nimikkeistä värisanastoa. Eipä siis ihme että kielellisellä tasolla vallitsee jonkinlainen sekaannus.

VÄRIEN AISTIMINEN

Aikaisemmin mainittiin ihon vastaanottavan tiettyjä väri-ärsykkeitä. Tämä vastaanotto on subliminaalista, tietoisuuden alapuolella tapahtuvaa, ja se liittyy jonkinlaisen kehon toiminoja säätelevän entiteetin ("bodymind") toimintaan. Tätä ilmiötä voidaan tutkia elimistön refleksien avulla (Paul Nogier'in aurikuloterapia ja aurikulolääketiede). Joillakin ihmisillä esiintyy tietoista ihon avulla tapahtuvaa värien tuntemista. Tällaisissa tapauksissa ilmeisesti kaikille ominainen subliminaalinen reagointi on syystä tai toisesta tullut tietoiseksi.

Normaalisti värien erottaminen tapahtuu silmän ja aivojen näkö-järjestelmän avulla. Vanhan tavan mukaan silmän verkkokalvossa erotetaan kahdentyyppisiä aistisoluja, sauvoja ja tappeja. Sauvat reagoivat herkästi. Jo noin 5-10 valokvantin olemassaolo laukaisee ne toimintaan. Näköhavainnot ovat vihertävän-sinisiä. Sauvojen paras toiminta-alue on noin 505 nm.

Varsinainen värien erottelu liittyy tappeihin, joiden yleinen paras toiminta-alue on noin 560 nm. Tappeja erotetaan herkkyysalueensa suhteen kolmea eri tyyppiä: siniseen reagoivat (n. 420 nm), vihreään reagoivat (n. 520 nm) ja punaiseen reagoivat (n. 580 nm). Värien aistiminen tapahtuu näiden erilaisten solujen yhteisvaikutuksesta. Tiettyjen solutyyppien häiriintyminen johtaa erilaisiin värisokeuksiin.

Silmän sopeutuminen erilaisiin väriärsykkeisiin on yleisesti tunnettu. Esimerkiksi yksi ja sama värialue näyttää havaitsijasta eriväriseltä tai -sävyiseltä erilaistenvärien ympäröimänä. Elämykset ovat saman kaltaisia koska silmien rakenne on eri ihmisillä samanlainen.
Puhtaasti fysikaalinen mittaus ei anna tällaisia tuloksia.

Valon ja värien fysiikka ja kokeminen eivät ole yksi ja sama asia. Tämän selvitti mm. kirjailijana ja valtiomiehenä tunnettu saksalainen Johann Wolfgang von Goethe, joka kritisoi voimakkaasti Newtonin värikäsitystä. Goethe loi oman väriopin. Hän itse piti tärkeimpänä saavutuksenaan tätä värioppia. Kokemukselliset värisarjat ovat erilaisia lähdettäessä liikkeelle kirkkaasta valosta tai pimeydestä.

Oma erityinen alueensa on värien sisäinen käyttö, eli värien visualisointi ja niiden käyttö esim. meditaatioprosesseissa, mutta tämä alue on vaarallisuutensa ja väärin käytön pelossa kautta aikain pidetty varjeltuna salaisuutena.

LUONNON VÄREISTÄ

Klorofyllit, joita esiintyy lehdissä, kypsymättömissä hedelmissä, jne, ovat luonnon yleisimpiä vihreitä väriaineita. Niitä on kaikissa fotosynteesiin kykenevissä kasveissa ja tähän osallistuvissa kasvinosissa. Klorofyllit jaetaan kahteen päälajiin: a- ja b-klorofylleihin. Ne ovat yleiseltä olemukseltaan veren hemi-väriaineita (esim. myoglobiinia) muistuttavia rengasrakenteisia porfyriinejä, biologisesti tärkeitä värillisiä typpiyhdisteitä, joissa hemin raudan paikalla on magnesium-atomi. Klorofyllin renkaassa on pitkä sivuketju, fytoli, joka mm.helpottaa molekyylin liittymistä karotenoideihin ja solukalvojen lipideihin.

Karotenoidit, jotka aiheuttavat hedelmien ja kasvisten keltaiset ja oranssit värit, ovat kemiallisesti mevalonihapon johdannaisina syntyneitä tetraterpenoideja. Mevalonihappo tarjoaa perusrakenteen, isopreeniyksikön, joita karotenoideissa on ketjuuntuneina. Näitä voi olla yksi, kaksi, kolme tai neljä ja tuloksena on hemi-, mono-, seskvi- ja diterpenoideja.
Ravitsemustieteissä merkittäviä ovat steroidit, jotka ovat triterpenoideja (sisältävät 30 hiiliatomia) ja näitäkin suurempia karotinoideja, jotka ovat ainoita tunnettuja tetraterpenoideja. Karotenoidit jaetaan pelkkää hiiltä ja vetyä sisältäviin aitoihin hiilivetyihin eli karoteeneihin ja hiiltä, vetyä ja happea sisältäviin ksantofylleihin.
Kemialliselta rakenteeltaan karotenoidit ovat terpenoideja.
Karoteenit ovat luonnon oranssinvärisiä väriaineita, ksantofyllit ovat keltaisia.

Karoteeneja erotetaan kolmea päätyyppiä: alfa-, beta- ja gamma-karoteenit. Näissä on pitkän hiiliketjun toisessa tai molemmissa päissä rengas. Renkaita on kahta tyyppiä: alfa- ja beta-iononeja, jotka eroavat toisistaan renkaassa olevan kaksoisidoksen sijainnin perusteella. Beta-karoteenissa on hiiliketjun kummassakin päässä beta-iononi. Tästä saadaan ketjun katketessa kaksi A-vitaminimolekyylin (retinolin) perusrunkoa. Tästä syystä tämä karoteeni on kaksi kertaa alfa-karoteenia parempaa; kolmas muoto, gamma-karoteeni, on tässä suhteessa hyödytön.

Flavonoidit muodostavat suuren aineryhmän (latinan flavus = keltainen). Niitä on aikanaan käytetty värjäykseen. Vuonna 1842 eristettiin Ruuta-pensaasta (Ruta graveolens) väriaineena käytetty rutiini (kversetiini-glykosidi), jota vitamiiniluonteensa mukaan nimitettiin P-vitamiiniksi. Emme kuitenkaan tunne mitään P-vitamiinin puutosoireita, joten vitamiini-nimitys ei ole oikeutettu. Flavonoideja on yrttilääkinnässä käytetty kouristuksia ja spasmeja lievittävinä ja virtsan eritystä lisäävinä. Niillä on vaikutuksia sydämeen ja verenkiertoon; ne estävät hiussuoniston katkeamisia. C-vitamiinipitoisissa marjoissa ja hedelmissä on runsaasti myös flavonoideja. Tunnetuimpia näistä ovat antosyaniinit, protoantosyaniinit, katekiinit, flavonit, flavonolit, isoflavonit, kalkonit, auronit, jne.
Flavonoidit ovat aromaattisia yhdisteitä, joiden perusrakenteena on yleensä 2-fenyylibentsopyreenirunko, johon on liittynyt yksi tai useampi hydroksyyliryhmä (-OH). Ne ovat siten polyfenoleja.

Luonnossa esiintyvä vaaleanpunainen, punainen, malva, violetti ja sininen johtuvat yleisimmin flavonoideihin kuuluvista antosyaaneista. Tähän ryhmään kuuluvia antosyanidiineja on kuutta päätyyppiä, mutta koska ne ovat sokeriyhdisteitä, sokerin liittymisvariaatioita on satoja. Jotkut antosyanidiinit ovat vain yhdelle kasville tyypillisiä, jotkut kasvikunnassa yleisiä.

Betalaiinit ovat saaneet nimensä sokerijuurikkaasta (Beta vulgaris). Esim. punajuuren punaisen-purppura väri johtuu näistä. Tätä aineryhmää on aikaisemmin pidetty "typpipitoisina antosyaniineina", mutta nykyään se erotetaan antosyaniineista täysin. Näitä ei koskaan esiinny samoissa kasveissa samanaikaisesti. Ryhmä jaetaan kahteen osaan, betasyaniineihin, joiden väri on punaisen-purppura (n. 535-555 nm.) ja betaksantiineihin, jotka ovat keltaisia (n. 480 nm.) ja luonnossa harvinaisempia.

Melaniinit ovat ruskeita ja mustia väriaineita, jotka ilmaantuvat kasveihin ja hedelmiin niiden pilaantuessa. Ne syntyvät yleensä polyfenolien hapettuessa fenolaasi-entsyymin vaikutuksesta. Leikkaaminen, kuoriminen, sieni-infektiot, jne. rikkovat soluja ja päästävät entsyymin vaikuttamaan. Fenolaasi-entsyymiä, jota aikaisemmin nimitettiin "polyfenoli-oksidaasiksi" esiintyy kaikissa kasvisoluissa. Se on sukua imettäväisten ihossa esiintyvälle tyrosinaasi-entsyymille.


ÄÄNI
MAAILMA

HAKEMISTO