@-mail
PROMETHEUS INSTITUTE
YI FA FANG YI LUN'in käännöksen copyright © 1999 Raimo Lindroos (Prometheus-institute).

Vanhat kiinalaiset klassikot tekevät eroja eri vuodenaikojen, eri ilmansuuntien ja eri vuorokaudenaikojen välillä. Esimerkiksi erilaisten terapiamuotojen syntyhistoriat ovat sidoksissa valtakunnan eri osiin, ilmansuuntiin. HUANGDI NEIJING SUWEN (Keltaisen Keisarin sisätautiklassikkon I-osa: yksinkertaisia kysymyksiä) kertoo aiheesta seuraavaa: 4. käärö/ 12 luku. (YI FA FANG YI LUN).


KESKUSTELU ERI ALUEILLE SOPIVISTA HOITOMENETELMISTÄ.

HUANG DI (Keltainen keisari) kysyi:
Lääkärit parantavat sairauksia. He hoitavat samaa sairautta eri menetelmillä ja kuitenkin kaikki onnistuvat. Kuinka tämä on mahdollista?

QI BO vastasi: Tämä johtuu maan voimista.

Idässä (dong-fang), jossa maa ja taivas aloittavat luomistyönsä (itä vastaa kevättä), ihmiset asuvat meren rannalla. He syövät kalaa ja ovat mieltyneet suolan käyttöön. Elämä on näillä seuduilla rauhallista. Ravintoa on kylliksi ja se on hyvää. Kalaruoat keräävät kuumuutta sisälle. Suolan käyttö vahingoittaa verta. Tästä syystä nämä ihmiset ovat ihonväriltään tummia ja rakenteeltaan laihoja. Sairauksina ovat haavaumat ja paiseet. Näitä voidaan hoitaa piikivisillä paiseneuloilla (bian shi). Tästä syystä kivisten paiseneulojen käytön voidaan sanoa olevan peräisin idästä.

Länsi (xi-fang) on metallien ja jaden maata. Ihmiset asuvat hiekkakivisissä asunnoissa. Taivas ja maa vetäytyvät yhteen (länsi vastaa syksyä ja sadonkorjuuta). Ihmiset elävät kukkuloilla ja ovat alttiina monille tuulille. Vesi ja maa ovat vankkoja ja voimakkaita. Ihmiset eivät viljele maata. He pukeutuvat karkeasta kankaasta tehtyihin vaatteisiin ja nukkuvat olkimatoilla. He syövät runsaasti ja ovat lihavia. Tästä syystä haittavaikutukset (xie) eivät kykene vahingoittamaan heitä ulkoisesti. Sairauksina ovat sisätaudit. Näitä voidaan parhaiten parantaa myrkyllisillä lääkkeillä (du yao). Tästä syystä myrkkylääkkeiden käytön voidaan sanoa olevan peräisin lännestä.

Pohjoinen (bei-fang) on taivaan ja maan sulkeutumisen ja varastoitumisen aluetta. (Pohjoinen vastaa talvea ja varastoitumista). Maaperä on ylänköä, jossa ihmiset elävät kukkuloilla. Kylmät tuulet ja jäätävä kylmyys vallitsevat. Ihmiset elävät onnellisina avoimilla paikoilla ja käyttävät ravinnokseen maitoa (ja maitotaloustuotteita). Varastoitunut kylmyys luo täyteys-syndroomia (kylmyys tukkii ja aiheuttaa paikallisia ylitiloja). Näitä voidaan parhaiten hoitaa moksibustiolla. Tästä syystä moksibustion voidaan sanoa olevan peräisin pohjoisesta.

Etelässä (nan-fang) taivas ja maa luovat pitkän kasvukauden. (Etelä vastaa kesää).Tämä on yinin täyteyden aluetta. Maa on alavaa, vettä on maaperässä heikosti, mutta sumut keräävät tarvittavan kosteuden. Ihmiset pitävät happamasta ruoasta. He ovat kaikki luonteeltaan puuhakkaita ja iholtaan punoittavia. Sairauksina ovat erilaiset kouristukset, halvaukset ja tukkeutumat (reuma). Näitä voidaan parhaiten hoitaa ohuilla neuloilla. Tästä syystä yhdeksän erilaisen neulan käytön voidaan sanoa olevan peräisin etelästä.

Keskusta (zhong-yang) on kosteaa tasankoa. Taivas ja maa luovat ylenpalttisesti lukemattomia maan antimia. (Keskusta vastaa nykyään myöhäiskesää). Ihmiset syövät mitä erilaisimpia ravintoaineita, mutta he eivät tee työtä. Tästä syystä sairauksina ovat erilaiset velttoustilat (wei), pyörtyily (jue) ja kylmä-kuuma vaivat (vilutaudit). Näitä vaivoja voidaan parhaiten hoitaa dao-yin harjoituksilla ja hieronnalla. Tästä syystä dao-yin harjoitusten ja hieronnan voidaan katsoa olevan peräisin keskeltä valtakuntaa.

Tästä syystä mestarit käyttivät näitä menetelmiä yksinään tai erilaisina yhdistelminä sairauksien parantamiseksi. Menetelmät olivat niin erinomaisia että niillä voitiin parantaa kaikenlaisia sairauksia. Erilaisten sairauksien luonteet ja väritykset otettiin tarkasti huomioon. Tämä on parantamistaidon suurta tiedettä.


MAAILMA

HAKEMISTO