|
|
|
Iridologia (jota joskus nimitetään iris-diagnoosiksi) perustuu omituiseen uskomukseen, jonka mukaan jokaisella kehon alueella on oma vastineensa silmän iriksessä (pupillia ympäröivässä värillisessä alueessa). Tämän näkemyksen mukaan ihmisen terveydentila ja sairaudet voidaan diagnosoida silmän värin, rakenteen ja erilaisten pigmenttilaikkujen perusteella. Iridologian harjoittajat väittävät diagnosoivansa “tasapainottomuuksia”, joita voidaan parantaa vitamiineilla, mineraaleilla, yrteillä ja vastaavilla tuotteilla. Jotkut jopa väittävät silmässä näkyvien merkkien voivan paljastaa menneiden sairauksien koko historian ja menneet hoidot. Erään käsikirjan mukaan valkoinen kolmio tietyllä silmän alueella kuvaa umpilisäkkeen tulehdusta, mutta musta täplä tällä alueella osoittaa että umpilisäke on kirurgisesti poistettu. Iridologian kartoissa - joita on tusinoittain - esiintyy eri alueiden vaihtelua ja erilaisten iriksessä olevien merkkien tulkinnat vaihtelevat. Jotkut iridologit käyttävät tietokonetta apunaan analysoidessaan silmistä otettuja kuvia ja valitessaan suosittelemiaan hoitotuotteita. Sklerologia on iridologian kaltainen ajatussuuntaus, mutta tulkinta kohdistuu silmämunan valkoisessa osassa näkyvien verisuonten muotoihin ja tiloihin.
Eräs kuuluisa naturopaatti kehitti oheisen iridologisen kartan yli 70 vuotta sitten. Siinä kuvataan yli 50 iriksen aluetta ja niiden yhteydet sisäelimiin. Esimerkiksi molempien silmien sisimmän sinisen ympyrän sanotaan heijastelevan mahalaukun terveydentilaa. Iriksen ylimmän neljännekesen sanotaan edustavan aivoja (isot ja pikkuaivot) ja muita pään osia.
Iridologian kannattajat pitävät opin alullepanijana unkarilaista lääkäriä, Ignatz von Peczelyä, joka oli lapsuudesaan vahingossa katkaissut pöllön jalan ja havainnut sen iriksen alareunassa mustan juovan. Iridologian arvostelijat sanovat hänen keksineen teoriansa omaksi huvikseen ollessaan vankilassa vuoden 1848 Unkarin kapinan jälkeen. Vankilasta vapauduttuaan hänen kerrotaan pelastaneen äitinsä hengen homeopaattisilla lääkkeillä, muistaneen pöllön jalkaan liittyvät havaintonsa ja alkaneen tutkia potilaidensa silmiä.
Bernard Jensen, D.C. (1908-2001), johtava amerikkalainen iridologi, on todennut että “Luonto on tarjonnut meille pienen televisioruudun, joka osoittaa mitä etäisimpien kehon alueiden tilat hermorefleksireaktioiden avulla.” Hän väitti myös iridologian analyysien olevan luotettavampia ja “tarjoavan enemmän tietoa elimistön tilasta kuin länsimaisen lääketieteen tutkimusmenetelmät”.
Eräs englantilainen iridologian seura sanoo iristen olevan rakenteidensa ja väriensä perusteella jaettavissa kolmeen päätyppiin:
S. Worrall, O.D., joka toimii optometrian kliinisenä apulaisprofessorina Kalifornian yliopistossa, Berkeleyssä, on havainnut monien iridologian harrastajien diagnosoimien "tautien" kuuluvan niihin tauteihin, joiden olemassaolosta tieteellinen tutkimus on esittänyt epäilyksiä ja joista yhä edelleen kiistellään. Worrall tähdentää myös sitä kuinka iridologiasta voi olla vakavia seurauksia, kuten seuraava kertomus osoittaa. Potilas kävi iridologiaa käyttävän kiropraktikon hoidossa:
Hoidon aikana potilaalle suositeltiin iridologista tutkimusta. Tutkimuksen tulokset osoittivat monien muiden terveysongelmien lisäksi potilaan sairastavan syöpää. Kauhuissaan oleva potilas vietti koko päivän tuskissaan. Kykenemättä tavoittamaan perhelääkäriään potilas tuli viimein hoitooni. Pitkän keskustelun jälkeen sain hänen pelkonsa lievitettyä. Lopulta hän ihmetteli sitä kuinka niinkin järkevä ihminen kuin hän oli voinut langeta tällaisesta diagnoosista johtuvaan emotionaaliseen verkkoon. Tällä tarinalla oli onneksi hyvä loppu. Asiat olisivat voineet päättyä huonostikin sillä potilas kärsii sydänviasta, jota iridologinen tutkimus ei paljastanut! [2]
Vuonna 1979 Bernard Jensen ja kaksi muuta iridologian harrastajaa epäonnistuivat tieteellisessä kokeessa, jossa he tutkivat 143 ihmisen silmistä otettuja valokuvia ja pyrkivät määrittelemään tästä joukosta ne, joilla oli munuaistauti (48 oli diagnosoitu munuaisten toimintaa mittaavalla standarditestillä munuaistautisiksi, lopuilla munuaiset toimivat normaalisti). Kyseiset kolme iridologia eivät kyenneet osoittamaan tilastollisesti merkittävää kykyä erotella munuaistautiset muista. Esimerkiksi yksi näistä kolmesta päätteli että 88 % terveistä oli munuaistautisia ja toinen päätteli että 74 % munuaistautisista, jotka olivat tarpeeksi sairaita tarvitakseen dialyysihoitoa, oli terveitä. [3].Klikkaa tästä nähdäksesi esimerkin Jensen'in iridologisesta kartasta.
Vuonna 1980, eräs kokenut australialainen iridologi osallistui kahteen testiin. Ensimmäisessä testissä hän tutki 15 potilaan silmistä otettuja kuvia. Potilaat oli tutkittu lääketieteellisesti ja heillä oli kaikkiaan 33 terveysongelmaa. Iridologi ei kyennyt diagnosoimaan oikein yhtäkään näistä ongelmista. Kolmessa tapauksessa hän nimesi vaivan alueen (esimerkiksi hän sanoi "vaivoja kurkussa" kun potilaalta oli lapsena poistettu nielurisat), mutta erehtyi täysin 30 muun vaivan sijaintipaikoista ja teki 60 väärää diagnoosia.
Toisessa testissä tutkinnan kohteena olivat kuvat, jotka oli otettu neljästä ihmisestä silloin kun he olivat terveitä ja silloin kun he olivat sairaita. Iridologi teki ensimmäisestä kuvasarjasta monia (virheellisiä) diagnooseja eikä kyennyt yhdessäkään tapauksessa nimeämään sitä elintä, joka myöhemmin aiheutti terveysongelmia. Häntä pyydettiin myös vertaamaan iriskuvia, jotka oli otettu yhdestä ja samasta ihmisestä kahden minuutin välein. Hän teki viisi virheellistä diagnoosia ensimmäisestä kuvasta ja toisesta neljä erilaista virheellistä diagnoosia [4].
1980-luvun lopulla, viisi johtavaa hollantilaista iridologia epäonnistui surkeasti samanlaisessa testissä, jossa heille näytettiin stereo väridioja 78 ihmisen oikeasta silmästä. Puolet näistä ihmisistä kärsi sappivaivoista. Kukaan viidestä iridologista ei kyennyt erottelemaan sappivaivaisia terveistä. Hei eivät edes olleet keskenään yksimielisiä [5]. Nämä negatiiviset tulokset eivät tietenkään ole yllättäviä, sillä ei ole olemassa mitään tunnettua mekanismia, jolla kehon elimet voidivat ilmetä tai siirtää tietoja terveystiloistaan tietyille iriksen kohdille.
Vuonna 1998, Eugene Emery, Providence Journal-lehden tiedetoimittaja testasi kahden iridologin kykyjä selvittää hänen omaa terveyttään ja tulkita kahdeksan lääketieteellisesti diagnosoidun ihmisen silmistä otettuja kuvia. Molemmat onnistuivat hyvin huonosti. [6].
Herbalisti Michael Tierra on kuvannut kuinka hän menetti uskonsa iridologiaan. Tehtyään lukuisia havaintoja, hän lopetti iridologian käytön, mutta toivoi kuitenkin että se osoittautuisi jonkin arvoiseksi. Sitten kuitenkin:
Eräs nuorempi kollegani, joka oli varustautunut mitä uusimmilla iridologian erikoistutkimuslaiteilla, esittäytyi minulle ja kertoi haluavansa suorittaa iridologisia tutkimuksia klinikallani ja tehdä samalla seurantatutkimusta potilaistani kuuden kuukauden ajalta.
Ottaen huomioon sen, että kuusi kuukautta oli pitkä aika sekä meille että potilailleni, monilla potilaillani olisi ollut riittävästi aikaa käydä läpi erilaisia terveydentiloihinsa liittyviä muutoksia. Jotkut heistä paranivat ja sairastuivat uudestaan joko samaan vaivaan tai erilaiseen vaivaan, jotkut kärsivät vammoista tai kävivät läpi leikkauksia. Heidän iriksiään valokuvattiin säännöllisin väliajoin ja minä ja kollegani tutkimme kuvia. Missä olivat Peczelyn pöllöt tai jäljet, jotka hän väitti nähneensä potilaidensa silmissä 1800-luvulla unkarilaisessa sairaalassa? Missä olivat nuo hienot valkoiset säikeet, joiden pitäisi parantumisen merkiksi sitoa ja sulkea pienet tummat laguunit, jotka vastaavat ruumiin eri osissa suoritettuja leikkauksia tai vammoja?
Kuuden kuukauden tutkimustemme johtopäätös: Kollegani, joka yritti epätoivoisesti pitää kiinni iridologian arvoon liittyvän, nopeasti häviävän uskonsa riekaleista, myi kameransa kaikessa hiljaisuudessa ja jonkinlaista syyllisyyttä tuntien eräälle iridologiasta innostuneelle. Minä hautasin viralliset iridologian apuvälineeni laatikkoon, jonka panin klinikkani kaapin synkkään, toivotavasti nopeasti unohtuvaan kolkkaan; siellä se on vieläkin, 15 vuotta myöhemmin - täytyy tunnustaa - avaamattomana.
Tuon jälkeen, itse asiassa vuosi sitten, keskustelin erään herbalisti kollegani, Debra Nuzzin kanssa. Hän toimi monien Dr. Bernard Jensenin kirjojen editoijana. Kerätessään kirjoihin kuvia hän kertoi keskustellessaan Dr. Jensenin kanssa siitä ettei kuvissa koskaan näkynyt mustilla alueilla risteileviä valkoisia säikeitä, joiden pitäisi olla osoitus vaivan parantumisesta ja potilaan toipumisesta. Näytti siltä että - samoin kuin minun ja kolegani suhteen - yritykset löytää positiivisia merkkejä parantumisesta pelkästään iridologisin menetelmin oli Dr. Jensenille pikemminkin harras toive kuin löytynyt tosiasia [7].
Eräs toinen entinen iridologi, Joshua David Mather Sr., on kirjoittanut yksityiskohtaisen selvityksen omien uskomustensa alusta ja lopusta. Hän aloitti iridologian tutkimuksensa 9-vuotiaana, kun hänen isänsä aloitti praktiikkansa. Hän hylkäsi iridologian 25-vuotiaana tutkittuaan useiden potilaiden silmistä otetuja polaroid-kuvia ja havaittuaan sen että vaikka potilaiden oireet usein katosivat, heidän silmiensä merkit pysyivät aina ennallaan. [8].
Iridologia ei ole pelkästään arvoton diagnoosimuoto. Väärät diagnoosit saattavat tarpeettomasti pelästyttää ihmisiä, saada heidät tuhlaamaan rahojaan etsiessään lääketieteellistä apua olemattomiin sairauksiinsa tai ohjata heidät pois välttämättömän hoidon piiristä silloin kun todellisia ongelmia ei havaita tai niistä ei välitetä.
Jotkut monitoimiset tukkumyyjät käyttävät iridologiaa näkemyksiensä perustana suositellessaan ravintolisiä ja/tai yrttejä. Jokainen joka (Yhdysvalloissa) harjoittaa tällaista toimintaa, eikä ole luvan saanut lääketieteen harjoittaja, syyllistyy luvattomaan lääkärintoimen harjoittamiseen, mikä on osavaltion lakien rikkomista. (Tämähän ei poissulje sitä etteivätkö luvan saaneet lääketieteilijät voisi harjoittaa iridologiaa! R.L.)
