|
|
|
Kiinalaisen lääketieteen kehitykseen ovat vaikuttaneet kolme suurta filosofista suuntausta: Taolaisuus, Kungfuzilaisuus ja Buddhalaisuus. Tässä puheeksi tuleva Buddhalaisuus on siis yksi näistä.
GAUTAMA BUDDHA n. 566 eaa.- 486 eaa.
ELÄMÄ
Shuddhodana oli pienen, Benaresin (nyk, Varanasi) pohjoispuolella, nykyisen Nepalin rajalla sijainneen kuningaskunnan kuningas. Hän kuului Sakya-klaanin Gautama-sukuun ja oli kuninkaiden tavoin sotilaskastin (Ksattrya) edustaja.
Kuningaskunta oli pieni ja Shuddhodana oli vasalli- ja verotussuhteessa suurempaan kuninkaaseen. Alueen pääkaupunkina oli Kapilavastu.
Shuddhodana oli nainut kaksi läheiseen Koli-klaaniin kuulunutta sisarusta, Mayan ja Prajapatin.
Legendan mukaan boddhisattva (tuleva Buddha) oli autuaiden Tushita-taivaassa ollessaan valinnut vanhemmikseen Shuddhodanan ja Mayan.
Syntymäänsä varten hän laskeutui Mayan kohtuun. Mayan kerrotaan nähneen elefantin, jolla oli kuusi torahammasta laskeutuvan häneen taivaasta. Pyhimys-astrologit selittivät tämän tarkoittavan suuren viisaan syntymistä (Ganesha-elefantti on hindujen viisauden jumala).
Raskausajan päättyessä Maya vetäytyi Kapilavastun ulkopuolella olevaan Lumbini-puistoon, jossa hän synnytti, puun alla, täysin kivutta poikalapsen, jolle annettiin nimeksi Siddhartha ("Saavutettu päämäärä").
Lapsen tutkiminen paljasti tämän ruumiissa olevat 32 suurta ja 80 pienempää suurmiehen (Mahapurusha) merkkiä. Pyhät miehet tulkitsivat tämän merkitsevän sitä että pojasta tulisi joko koko Aasian mahtavin kuningas tai suuri pyhimys.
Legendan mukaan Maya kuoli 7 päivää synnytyksen jälkeen. Hänen nuorempi sisarensa, Prajapati huolehti pojasta tämän jälkeen.
Nuoruutensa aikana Siddhartha lunasti kaikki lapsena tehdyt ennustukset. Hän varttui tiedoissa ja taidoissa. Siddhartha avioitui 16-vuotiaana ja pian hänelle syntyi poika, Rahula. Hän vietti kuninkaallisen helppoa elämää isänsä palatsissa.
Tämän jälkeen sattuu "neljä kohtaamista", jotka muuttavat hänen koko elämänsä.
Eräänä päivänä hänen ollessa ajelulla vaununajajansa Chandakan kanssa he näkivät eriskummallisen ihmisolennon.
"Mikä tuota ihmistä vaivaa", Siddhartha kysyi.
"Ei häntä vaivaa mikään, paitsi että hän on vanha", vastasi Chandaka, " kaikkien ihmisten on joskus tultava vanhoiksi."
Tämä näky vaikutti syvällisen häiritsevästi Siddharthaan ja sai hänet mietteliääksi. Etsimisen siemen oli kylvetty.
Eräänä toisena päivänä, samanlaisen vaunuajelun aikana Siddhartha ja Chandaka kohtaavat hirvittävään sairauteen kuolemaisillaan olevan ihmispoloisen.
Siddhartha kyseli jälleen ja Chandaka vastaili parhaan kykynsä mukaan: "Tuo, prinssi hyvä, tuo on sairautta. Kaikki ihmiset ovat alttiita sairauksille."
"Miksi ihmiset joutuvat kärsimään tällaisesta kurjuudesta?", Siddhartha kysyi. "Sitä ei tiedä kukaan. Sen täytyy olla jumalien tahto", vastasi Chandaka.
Tämä näky vaikutti prinssiin entistä syvällisemmin ja sai hänet mietteliääksi.
Kolmas kohtaaminen tapahtui samanlaisen ajoretken aikana. Siddhartha ja Chandaka näkivät hautajaissaaton, jossa itkevät ja surevat omaiset kantoivat kuollutta ruumista.
"Tuo, herrani, tuo on kuolema. Kaikkien ihmisten on joskus kuoltava", selitti Chandaka.
"Mutta mitä sitten on elämä, jos sen täytyy päättyä noin", kyseli Siddhartha.
"Ei ihminen pysty tuollaisiin kysymyksiin vastaamaan", mutisi Chandaka.
Siddhartha palasi syviin ajatuksiin vaipuneena takaisin palatsiin.
Neljännen ajoretken aikana he näkivät yksinkertaiseen sahramilla värjättyyn vaippaan pukeutuneen erakon, jonka silmät loistivat henkisyyttä.
"Tuo on pyhä mies. Hän on luopunut maailmasta ja elää yksin vuorilla. Hän on omistautunut hyvien tekojen tekemiseen ja mietiskelyyn", selitti Chandaka.
"Tuo on varmaankin ainoa, joka tietää vastaukset elämän ja kuoleman kysymyksiin", ajatteli Siddhartha.
Kun he palasivat takaisin palatsiin, Siddhartha oli jo päätöksensä tehnyt.
29 vuotis syntymäpäivänään Siddhartha, yön pimeydessä, jätti entisen kuninkaallisen elämänsä. Legendan mukaan jumalat olivat vaivuttaneet koko palatsin uneen ja vaimentaneet hänen ratsunsa, Kanthakan, kavioiden kapseen. Chandaka lähti saattamaan prinssiä palatsista kohti kaakkoa.
Kun he olivat saapuneet metsän laitaan, Siddhartha leikkasi veitsellä hiuksensa, antoi jalokivensä Chandakalle ja vaihtoi kuninkaallisen pukunsa paikalle sattuneen metsästäjän vaatteisiin.
Näin alkoi heräämiseen johtava etsintä.
Vaellusvuosiensa aikana Siddhartha tutki kaikkea ja oppi erilaisia menetelmiä. Hän tutustui brahmalaisuuteen, joogaan ja askeettisiin menetelmiin.
Hän oli etsinnässään täysin vilpitön. Hän kokeili kaikkea, kyseli kaikilta, oppi jotain kaikilta, mutta mikään ei tuntunut riittävän.
Jonkun pyhän miehen kohdatessaan hän saattoi kysyä tältä suoraan: "Kertokaa minulle, oi kunnioitettu herra, mistä me olemme tulleet; mitä ja keitä me oikeastaan olemme; ja minne me olemme menossa?"
Seurasi syvä hiljaisuus, jonka jälkeen puhuttiin jostain muusta. Kukaan ei antanut suoraan kysymykseen suoraa vastausta.
Jotkut toiset totuuden etsijät olivat panneet merkille Siddharthan sinnikkään totuuden etsinnän. He olivat ryhtyneet seuraamaan häntä, heistä oli tullut hänen oppilaitaan. Näitä oppilaita oli kaikkiaan viisi.
Tuona aikana kaikki Intiassa harrastivat paastoamista. Siddhartha kokeili sitä myös. Hän söi entistä vähemmän ja vähemmän. Hän toivoi ruumiinsa keventymisen antavan tilaa henkiselle valaistuneisuudelle.
Lopulta hän oli niin heikko ettei pystynyt liikkumaan ilman oppilaidensa tukea ja apua. Lopulta hänen voimansa pettivät täysin.
Oppilaat asettivat hänet tien viereen makaamaan ja jäivät odottelemaan hänen kuolemaansa.
Maatessaan siinä henkitoreissaan, kuolemaa odotellen, Siddhartha havaitsi että kaikki hänen kysymyksensä olivat vielä vailla vastausta. Hän päätti syödä ja vaati saada ruokaa.
Oppilaat hämmästyivät ja pelästyivät. He luulivat opettajansa luisuneen takaisin synnin poluille. He jättivät hänelle osan ruokavaroistaan ja hylkäsivät hänet.
Eräs kyläläinen ruokki Siddharthaa ja sai hänet lopulta entiseen kuntoon. Tämän jälkeen Siddhartha ei enää kokeillut äärimmäisyyksiin meneviä menetelmiä.
Hän oli vaellellut yli kuusi vuotta. Hän oli käynyt kaikissa temppeleissä, rukoillut kaikkia jumalia, kysellyt kaikilta pyhiltä miehiltä. Mistään ei ollut apua. Enää ei ollut paikkaa minne hän olisi voinut mennä. enää ei ollut paikkaa mistä hän jo ei olisi etsinyt.
Hän istuutui pienelle kukkulalle, pipali (bodhi) puun alle ja ryhtyi käymään läpi koko elämäänsä saadakseen selville missä hän oli tehnyt virheen. Tämä tapahtui Bodh-Gayassa, Madrasin lähellä vuonna 531 eaa.
Äkkiä näytti siltä kuin puun lehvästöstä olisi irronnut erilaisia hahmoja. Lopulta kukkulan ympäristö oli täynnä henkiolentoja. Palatsin tanssitytöt kuuluivat kilistelevän pieniä symbaalejaan ja Siddhartha saattoi selvästi kuulla nilkkatiukujen helinän.
Tämän tanssivien hahmojen hyörinän keskeltä kuului ääni, joka sanoi: "Luovuta jo, ei sinun kannata yrittää, palaa takaisin entisten ilojesi pariin."
"En luovuta. Minun on löydettävä vastaus. En voi palata takaisin", ajatteli Siddhartha.
Varjojen joukosta ilmestyi hänen vaimonsa, joka ojensi häntä kohden heidän poikaansa ja pyysi häntä palaamaan ja huolehtiman isän velvollisuuksistaan.
Seuraavaksi ilmestyi vanha kuningas Shuddhodana, joka ojensi kätensä poikaansa kohti ja pyysi tätä palaamaan takaisin.
Mikään ei tehonnut.
Lopulta maa avautui ja Mara, pahuuden ja pimeyden ruhtinas ilmestyi demoneineen. He koettivat kaikin keinoin saada Siddharthan luopumaan päätöksistään ja aikeistaan.
Siddhartha istui puun alla rauhallisena ja päättäväisenä, välittämättä Maran ja demonien vaatimuksista ja varoituksista.
Lopulta näyt hälvenivät ja ympärillä oli taas yö omine outoine äänineen.
Siddharthan mieli kääntyi sisällepäin. Hänestä tuntui ettei hän enää istunut puun alla, vaan kulki kaikkialle maailmaan. Lopulta hän seisoi kaikissa maailman kadunkulmissa ja tunsi tunkeutuvansa kaikkien ihmisten sydämiin ja tietävänsä heidän mieliensä salaiset haaveet, toiveet, kaipuut ja odotukset.
Hän tunsi lentävänsä ylös taivaisiin ja sulautuvansa jumaliin, pyhimyksiin ja yliluonnollisiin henkiolentoihin.
Tämäkin kokemus meni ohi ja hän tunsi jälleen istuvansa puun alla.
Seuraavaksi taivaat avautuivat ja sahraminvärisiin viittoihin pukeutuneet pyhimykset laskeutuivat alas häntä tervehtimään. Siddharthasta oli tullut 29. Buddha.
Mara ilmestyi pyhimysten joukkoon ja puhui: "Mene, täydellistynyt sielu, mene Nirvanaan. Olet ansainnut levon, lopullisen poispääsyn."
Jostakin kaukaisuudesta ja jostakin alapuolelta kuului voimistuvia ääniä, jotka sanoivat: "Opeta meitä. Opeta meille lakia. Anna ihmisille valaistumiseen johtava polku. Palaa maailmaan ja levitä oppia kaikkialle jotta ihmiset löytäisivät totuuden valon."
"Minä opetan!", ajatteli hän, ja samassa kaikki näyt katosivat. Gautama Buddha, Aasian Valo, istui yksin bodhi-puun alla.
Hän vietti kertomuksen mukaan useampia viikkoja puun alla suunnitellen ja mietiskellen miten voisi opettaa ihmisille oppiaan siten että ihmiset sen ymmärtäisivät.
Lopulta hän lähti matkaan. Sana hänen askeesista luopumisestaan oli kiertänyt. Aluksi hänellä ei ollut yhtään kuulijaa.
Eräänä päivänä, kulkiessaan Benaresin lähellä olevassa Kaurispuistossa, hän näki matkan päästä viisi entistä oppilastaan. Oppilaatkin olivat huomanneet hänet ja sopineet keskenään etteivät kiinnittäisi häneen mitään huomiota eivätkä kuuntelisi häntä.
Buddha istui läheiselle kivelle ja alkoi saarnata oppiaan. Tätä saarnaa pidetään Buddhan vuorisaarnana. Vähän ajan kuluttua kaikki viisi oppilasta olivat siirtyneet hänen jalkojensa juureen. Heistä muodostui veljeskunnan (Sangha) ydin.
Valaistumisensa jälkeen buddha julisti oppiaan 45 vuotta (531 eaa.- 486 eaa.). Hän kävi mm. Kapilavastussa ja käännytti isänsä Shuddhodanan, tätinsä Prajapatin, poikansa Rahulan ja vaimonsa, uuden oppinsa kannatajiksi.
Oppilaiden määrä kasvoi jatkuvasti.
Lopulta Buddha tuli oppilaineen Chapalan pyhäkköön. Hän kertoi siellä kolme kertaa lempioppilaalleen Anandalle voivansa jäädä elämään meneillään olleen kosmisen aikakauden loppuun asti jos joku sitä häneltä pyytäisi. Ananda ei ymmärtänyt pyytää ja tästä Buddha tiesi maallisen vaelluksensa lähestyvän loppuaan.
Eräs vastakääntynyt, hyvää tarkoittava puuseppä (tai seppä) halusi tarjota Buddhalle aterian. Ruoka oli kuitenkin pilaantunutta. Buddha kielsi muita koskemasta siihen, mutta söi itse. Hän sairastui kuolettavasti.
Hän kääntyi oikealle kyljelleen, asetti oikean kätensä päänsä alle ja vasemman jalkansa oikean jalan päälle. Hänen mielensä kääntyi sisäänpäin. Se nousi tasolta toiselle, kunnes saavutti Nirvanan. Tällä hetkellä hänen ruumiinsa kuoli.
Oppilaat keräsivät puita ja tekivät polttorovion, jonka päälle he asettivat hänen ruumiinsa. Mutta tuli ei syttynyt. Oppilaat eivät saaneet ruumista poltettua. Silloin ruumiin sydämestä leimahti liekki, joka poltti kaiken.
Oppilaat keräsivät tuhkan seitsemään uurnaan, jotka kuljetettiin eri puolille Aasia muistuttamaan ihmisiä Gautamasta, ihmiskunnan 29. Buddhasta.
KONSIILIT
Pian Buddhan parinirvanan jälkeen oppilaat kokoontuivat keräämään yhteen hänen opetuksiaan. Ensimmäinen konsiili pidettiin Rajagrahassa, toinen 100 vuotta myöhemmin Vesalissa, kolmas noin 250 eaa. Pataliputtassa (eli Patnassa) ja neljäs noin vuonna 140 eaa. Kashmirissa.
Opit koottiin kolmeen koriin ("Tripitaka").
BUDDHAN OPETUKSEN YDIN
Neljä jaloa totuutta (arya-satya):
Tätä ohjelmaa on joskus verrattu terapiaan.
Buddhalaisuudella ja etenkin sen opilla säälistä on ollut voimakas vaikutus idän parannustaitoihin.
Buddhalaisuus tuli Kiinaan useammassa eri vaiheessa. Siitä tihkui tietoja jo 100-luvulla eaa., Eräs Han-dynastian keisari kutsui munkkeja kiinaan 100-luvulla ja Bodhidharma (Damo) tuli Kiinaan noin 550-luvulla. Hän perusti (Shaolin'in temppeliin) Ch'an-koulukunnan, joka Japanissa tunnetaan Zen-buddhalaisuutena.
Buddhalaisuudella on oma mielenkiintoinen psykologiansa, jota käsitellään tarkemmin AKUPUNKTIOKURSSILLA n:o 1.